By Peruskoululla on kasvatus- ja opetustehtävä, jonka tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista sellaisia aikuisia, joilla on hyvät käytöstavat, terve itsetunto ja vastuullinen asenne yhteiskuntaa kohtaan. Miten näihin tavoitteisiin päästään, jos kotikasvatuksella ja koulukasvatuksella on kovinkin erilaiset tavoitteet ja yhteistä kosketuspintaa esimerkiksi arjen hyvinvointiin ja kuluttajuuteen on vähän?
Elokuussa 2016 käyttöön otettavat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet edellyttävät, että jokapäiväisessä koulunpidossa huomioidaan kestävä hyvinvointi ja sen myötä järkevä kuluttaminen. Nämä asiat kulminoituvat perusteiden niissä kohdissa, joissa aukikirjoitetaan perusopetukselle asetettuja laaja-alaisen osaamisen keskeisiä kohtia liittyen itsestä huolehtimiseen ja arjen taitoihin.
Koulupäivä alkaa useimmilla oppilailla klo 8 – 9 välillä ja koulupäivän alkuun liittyvät rutiinit ovat melko samanlaiset: luokkaan asettautuminen, päivänavauksen seuraaminen, läsnäolijoiden toteaminen ja opiskelun aloittaminen. Koulun kasvatustehtävä alkaa tästä, mahdollisesti jo tätä ennen koulumatkan aikana. Harvoin tulee ajatelleeksi sitä, kuinka erilaisista perheistä ja kodeista lapset ja nuoret tulevat ja minkälainen on se kotikasvatus ja -ympäristö, mistä he siirtyvät koulun kasvatustehtävän piiriin? Jo lyhyt juttelutuokio luokassa aamulla siitä, minkälaisen aamupalan, missä ja minkälaisessa seurassa kukin on syönyt, antaa opettajalle näkemyksen perheiden erilaisista tavoista kasvattaa lapsia itsestä huolehtimiseen, kestävään hyvinvointiin ja järkevään kuluttamiseen.
Voisiko tämäntyyppinen toimintatapa olla perustana myös kotitalouden opetukselle? Perusopetuksessa noudatettavan oppimiskäsityksen mukaan opetuksen lähtökohtana tulee olla oppilasryhmä ja opettajan tulee soveltaa opetussuunnitelmaa ja käyttämiään työtapoja sen mukaan, mutta voisiko lähtökohtana olla tämän lisäksi entistä enemmän erilaiset kodit ja erilaiset tilanteet kodeissa? Onnistuttaisiinko näin saavuttamaan paremmin opetukselle asetettuja tavoitteita ja suunnittelemaan yhdessä oppilaiden kanssa sellaisia oppisisältöjä, jotka yhdistäisivät koti- ja koulukasvatusta?
Olen useaan otteeseen pohtinut sitä, miten onnistuisimme koulussa toiminaan niin, että sanat kasvatus ja vastuu olisivatkin enemmän myönteisiä kuin kielteisiä sanoja. Jotta tässä onnistutaan, tarvitaan yhteistä pohdintaa oppilaiden ja kotien kanssa siitä, mitä tavoitteita voidaan asettaa koulukasvatukselle, jotta koti- ja koulukasvatus kohtaavat kotitalouden tunneilla ja kaikessa koulunpidossa. Erilaisten arjen taitojen ja kuluttajataitojen harjoittelu sekä itsestä huolehtiminen antavat tähän erinomaisen lähtökohdan.
Kirjoittaja
Katriina Sulonen on FT ja toimii rehtorina isossa yläkoulussa. Hän on erityisen kiinnostunut opetussuunnitelmaan liittyvistä asioista.
Kulma 