Kuluttajataidot harjaantuvat koulun ravintolapäivässä

4 kommenttia

Opeta toisin. Tämä oli sanoma, kun viime keväänä osallistuin Helsingin yliopiston kotitalousopettajan koulutuksen ainedidaktiseen kehittämisprojektiin. Pohdin sitä, millainen työtapa on innovatiivinen ja uusi sekä ennen kaikkea oppilaille mielekäs? Onneksi en ollut pähkäilyjeni kanssa yksin, sillä toteutimme opetuskokeiluja ryhmissä. Tässä blogikirjoituksessa kuvaan yhden helsinkiläisessä peruskoulussa toteutetun opetuskokeilun, kaikkiin töihin voit tutustua täältä.

Ideoinnissa lähdimme liikkeelle uusista opetussuunnitelman perusteista, joissa kannustetaan projektioppimiseen ja monipuolisten työtapojen käyttöön. Ajatuksena olikin, että emme opeta yksittäisiä tiedonsirpaleita, vaan kehitämme nuorten työelämävalmiuksia. Muuttuvassa työelämässä multitasking ja projektin hallintataidot ovatkin keskeisessä osassa.

Idea ei syntynyt heti, mutta lopulta välähti. Miten olisi koulun oma ravintolapäivä, jossa oppilaat myisivät suunnittelemiaan ja valmistamiaan välipaloja koko koululle? Toteutuksen lähtökohtina olivat oppilaslähtöisyys ja oppilaiden osallisuus. Pala palalta idea jalostui tuntisuunnitelmiksi yhdessä didaktikon ja kenttäkoulun opettajan kanssa. Lopulta kokeilu toteutettiin kotitalouden oppitunneilla yhdelle 7.luokan ryhmälle kolmen opetuskerran kokonaisuutena.

kuva (7)

Miten onnistunut myyntitapahtuma järjestetään? Tätä kysymystä pohdimme oppilaiden kanssa ja saimmekin hyviä vastauksia – tuotetta tulee mainostaa, hinnan pitää olla sopiva ja tuotteen houkutteleva esillepano on tärkeää. Lisäksi työskentelyn sujuvuuden varmistamiseksi työnjaon tulee olla selkeä. Oppilaat kirjasivatkin ”ravintolan perustamiseen vaadittavaan sertifikaattiin” tarvittavia tietoja perusteluineen.

Ravintolapäivänä oppilailla oli hyvä tilaisuus harjoitella työelämässä sopivaa käyttäytymistä, yhteistyötaitoja ja projektin hallintaa. Myös uusissa opetussuunnitelman perusteissa työelämätaidot ja yrittäjyys ovat yksi laaja-alaisen osaamisen osa-alueista. Tavoitteenamme oli myös saada oppilaat pohtimaan heidän kulutusvalintojaan ja erityisesti välipalan valintaan vaikuttavia tekijöitä. Koulukulttuuri voi osaltaan ohjata näitä valintoja ja vastuullisten kulutuspäätösten tekemistä.

Oppilaat vaikuttivat innostuneilta etenkin tuotteita myydessään, mutta itse suunnitteluprosessi näytti olevan osalle haastavampaa kuin mihin he olivat normaalisti tottuneet. Toisaalta ajattelen, että tällainen työtapa oli monelle uusi ja vaatii vain harjoittelua. Koulukulttuuriin muutokseen tarvitaan rohkeutta kokeilla ja uskallusta epäonnistua.

Projektin toteutus oli mahdollista yhteisopettajuuden myötä. Myös uusissa opetussuunnitelman perusteissa kuvatut monialaiset oppimiskokonaisuudet edellyttävät entistä enemmän opettajien yhteistyötä. Projektin voikin toteuttaa laajempana kokonaisuutena eri oppiaineiden kanssa yhteistyössä. Budjetin suunnittelu ja annoshinnan laskeminen, mainosten tekeminen sekä perehtyminen myyjän ja ostajan oikeuksiin ja vastuisiin soveltuvat luontevasti matematiikkaan, kuvataiteeseen ja yhteiskuntaoppiin. Lisäksi oppilaat voivat harjoitella reklamaation tekemistä ja kuluttajaneuvonnasta avun hakemista tarpeen vaatiessa. Kuluttajakasvatuksen aihealueet soveltuvat hyvin näihin oppimiskokonaisuuksiin, sillä kuluttajana oleminen ja kuluttaminen ovat osa yhteiskunnallista toimimista laajemminkin, eivät vain ostamista tai myymistä. Miten kuluttajakasvatusta toteutetaan teidän kouluissanne?

4 comments on “Kuluttajataidot harjaantuvat koulun ravintolapäivässä”

  1. Kokeilunne oli raikas esimerkki siitä, miten monipuolisesti kotitalouden opetuksessa voidaan tehdä yhteistyötä eri oppiaineiden kanssa. Mitä jos yrittäisitte seuraavaksi, jotain sellaista aihetta, jonka markkinoiminen ei ole oppilaille kovin helppoa esim. koulun siisteyteen ja puhtaanapitoon liittyvä aihe?

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista! Yhteistyömahdollisuuksia on monia ja toteutusta voisikin mainiosti soveltaa esimerkiksi vaatehuoltoon tai siivous- tai pesulapalveluihin liittyen. Miltä kuulostaisi koulun oma vaatteiden tuunauspäivä tai siivouspäivä? Vaikka siivous tai puhtaanapito ei välttämättä ole oppilaille lähtökohtaisesti se mieluisin aihe, toteutustavalla tähänkin voidaan vaikuttaa!

      Tykkää

  2. Kukapa meistä olisi seppä syntyessään, varmasti suunnitteluprosessit ovat haastavia oppilaille alkuun. Vaan harjoittelemalla sitä kehittyy. Minusta aivan loistava esimerkki uuden ops:n hengen jalkautuksesta. Juuri näin. Ajankohtaisesti, innostavasti, laaja-alaisesti ja merkityksellisesti, oikeaa elämää varten. Kiitos tämän jakamisesta!

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista, kiva kuulla! Juuri näin, tekemällähän sitä oppii!

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.