Opettajakoulutuksen kuluttajapäivä: Yli sadan euron edestä ruokaa roskiin vuodessa

Ei kommentteja

Työpiste 5.

Ruokahävikki on ajankohtainen ja tärkeä aihe. Suomessa heitetään henkilöä kohden 20-26 kiloa eli 125 euron edestä ruokaa roskiin vuodessa. Määrä vastaa noin kuutta prosenttia kaikesta kuluttajien ostamasta ruoasta (MTT:n Ruokahävikkitutkimus 2013).ruokahävikkivaaka

Ruokahävikillä on niin taloudellisia kuin ympäristölle haitallisia vaikutuksia.

Kuluttajapäivillä työpisteellä keskusteltiin ruokahävikistä sekä lähestyttiin aihetta eri opetusmenetelmien kautta. Esimerkkejä ruokahävikin ajankohtaisuudesta tuotiin opiskelijan arjesta.

Oikeanpuoleisessa kuvassa on opiskelijaravintolan astioidenpalautuspisteessä oleva biojäteastiaan asennettu vaaka.  Se osoittaa jokaiselle ruokailijalle tämän pois heittämän biojätemäärän.

aineistoa pöydällä

 

Ruokatieto  oli yhteistyökumppanina varteenotettava, sen verkkosivuilla on laajasti tietoa ruokahävikistä ja sen vähentämisestä. Vastuullisen kuluttajuuden merkitys on kasvanut yhteiskunnassa. Ruokatieto on ottanut huomioon myös kestävän kehityksen ulottuvuudet ruokakasvatuksessa.

Työpisteen tavoitteena oli laajentaa kävijän ymmärrystä ruokahävikin taloudellisista ja ekologisista vaikutuksista. Apuna käytettiin ryhmän luovuutta ja innovatiivisia tehtäviä. Halusimme herättää ajatuksia siitä, että ruokahävikki on myös rahan tuhlaamista.

Ruokahävikki aiheisessa Kahoot -tietovisassa tuli ilmi ruokahävikin taloudelliset ja ympäristölle haitalliset vaikutukset. Tietovisassa heräteltiin kiinnostusta ruokahävikistä taloudellisessa ja ekologisessa mielessä.

Ruokahävikki -dominopelissä osallistujat pääsivät työskentelemään taululla. Dominopalan kumpaankin päähän oli kirjattu ruoka-aine. Uusi dominopala voitiin asettaa edellisten jatkoksi, kun saatiin syntymään jokin ruokalaji tai ruoka, jossa näitä kahta elintarviketta käytetään.

smart2Kuluttajapäivän työpiste sujui oikein mallikkaasti ja pysyimme hyvin aikataulussa. Saimme kiitosta, että olimme perehtyneet aiheeseen huolellisesti. Kahoot- tietovisa ja Ruokahävikki -dominopeli osoittautuivat kiinnostaviksi pedagogisiksi toteutuksiksi.

Silja Hakala, Liisa Lavonen, Anna Paatero