By 
Tiesitkö, että Suomessa menee joka vuosi hukkaan 400 000 000 kiloa ruokaa, mikä tarkoittaa rahassa yli puolta miljardia euroa? Kotitalouksien osuus hävikistä on 150 000 000 kiloa, mikä taas vastaa rahallisesti, kotitaloutta kohti laskettuna, esimerkiksi kolmea nelihenkisen perheen Linnanmäki -reissua.
Tutkimusten mukaan pääsyy hävikille kotitalouksissa on ruoan pilaantuminen. Valmistettua ruokaa taas heitetään pois pääasiassa, koska sitä on tehty tai annosteltu liikaa. Tässä valossa hävikin pienentäminen onkin selvästi mahdollista, mutta miten tavoitetta voisi edistää varhaiskasvatuksessa?
Suurin osa yli kolmevuotiaista lapsista osallistuu kuntien järjestämiin varhaiskasvatuspalveluihin. Siksi varhaiskasvatus tarjoaa otollisen tilaisuuden lasten ruokatottumusten ohjaamiseen ja etenkin ruokakasvatukseen. Ruokailu on hoivaa ja huolenpitoa, ja kuitenkin päivittäisenä tapahtumana ruokailuun liittyy paljon kasvatuspotentiaalia.
Ruoka on teemana mitä monipuolisin ja tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia varhaiskasvatuksen eri sisältöalueiden integrointiin. Siinä omat taidot, elämykset ja kokemukset yhdistyvät terveyteen, ympäristö- ja luontonäkökulmaan, kuluttajuuteen, yhteiskunnallisiin vaikutuksiin ja vaikkapa matematiikkaan. On siis perusteltua lähestyä ruokailua kasvatustilanteena, eikä vain perushoidollisena velvollisuutena.
Tällä hetkellä voimassa olevassa valtakunnallisessa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (VASU) -asiakirjassa ei mainita ruokailua sanallakaan. Sen sijaan useimmat kunnat ovat sisällyttäneet ruokakasvatuksen jollain tapaa osaksi omia suunnitelmiaan. Osassa kunnista se mielletään perushoidoksi ja osaksi päivittäin toistuvia rutiineja, kun taas toisissa kunnissa ruokakasvatukseen on paneuduttu erityisesti. Esimerkiksi Turussa ruokakasvatus on varhaiskasvatuksessa aivan oma sisältöalueensa, yhtä tärkeä kuin esimerkiksi liikunta tai taide.
Paljon on kiinni ruoan arvostuksesta, miten aikuiset ruokailuun suhtautuvat. Kunnioitetaanko ruokailua rauhoittumis- ja oppimistilanteena vai jäävätkö ruokailun kasvatukselliset mahdollisuudet arkisen kiireen jalkoihin? Tapakasvatusta on paitsi pöytätapojen opettelu, myös tilanteeseen asennoituminen. Ruokalorut ja ruokahetken valmisteluun kuuluvat tavat ovat edelleen omiaan herättämään lasten kiinnostusta ja uteliaisuutta ruokailua kohtaan.
Ruokailuhetkien yhteydessä lapset voi saada mukaan ruokakasvatukseen esimerkiksi keskustelemalla ruoan alkuperästä tai hävikkiruoasta. Molemmat ovat asioita, jotka lapsia kiinnostavat, jos he saavat mahdollisuuden keskustella niistä. Ruokailuun liittyviä taitoja, kuten veitsen ja haarukan käyttöä, voi kannustaa harjoittelemaan pilkkomatta ruokaa valmiiksi.
Alun perin Ranskassa kehitelty Sapere-ruokakasvatusmenetelmä soveltuu myös varhaiskasvatukseen. Se on lapsilähtöinen tapa, joka tutustuttaa lapset ruoan maailmaan omien kokemusten ja tutkimisen kautta. Lasten osallisuutta ja tutkimista edesauttaa se, että kasvattaja havaitsee ja ymmärtää ruokailun osaksi kasvatusta.
On kiinnostavaa seurata, miten toisinaan kiireinen ja kaoottinenkin ruokailutilanne saadaan linjakkaasti nivoutumaan osaksi muita varhaiskasvatussuunnitelman kasvatustavoitteita ruokakasvatuksena. Käytännön tarvetta uudenlaiselle ruokakasvatukselle tuntuu olevan.
Tutkimustietoa ruokahävikistä:
Ruokakasvatustietoa ja -materiaaleja opettajille: Ruokatieto Yhdistys ry,
Helsingin Yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Lastentarhanopettajan koulutus, Varhaiskasvatuksen pedagogiikka KL 2016
Kirjoittajat: Petteri Niemi, Juha Ojatalo, Tuuli Rosti ja Siiri Sampo
Kulma 
Ruokailun suhteen lapset ovat armottomia aikuisille. Juuri tänään jäin kiinni siitä, että lautasellani oli vain muusia ja salaattia, lapsi kysyi, missäs sun pinaattiletut on! Arvatkaa kuka nieleskeli ennekuin sai sanottua että otin vain kolme…ja jätin sanomatta etten tykkää niistä. Lapset huomaavat ruokapöydässä kaiken! 😀
TykkääTykkää