By Mistä oikein on kysymys, kun kuluttajalta jää kuntosalikortti käyttämättä, viihdekanava seuraamatta tai musiikki kuuntelematta, vaikka hän maksaa palvelusta käyttömaksua kuukausittain?
Jäin pohtimaan, paljonko me maksamme käyttämättömistä palveluista. Onko sillä kotitalouden taloudenhallinnan kannalta merkitystä? Väittäisin että on, vaikka tietääkseni asiaa ei ole tieteellisesti tutkittu.
Ruokahävikki on kaikille tuttua: se näkyy kompostiastiassa, se voidaan punnita ja siitä tulee huono omatunto. Esimerkiksi käyttämättömän viihdekanavan käyttöoikeudet eivät näy kokemusroskiksessa, eikä niistä välttämättä tule edes huono omatunto, kuten käyttämättömästä kuntosalijäsenyydestä. Tunnettua on, että syyllisyys liikkumattomuudesta painaa keskimääräistä kansalaista muutenkin.
Behavioural economics -ajattelun mukaan emme ole kuluttajina rationaalisia. Tätä ihmismielen heikkoutta käytetään esimerkiksi markkinoinnissa hyödyksi. Meille tarjotaan viihdekanavia – kokeile kuukausi maksutta ja peru tilaus, jos et kuukauden kuluessa haluakaan sitoutua kuukausimaksun maksajaksi.
Tilauksen peruutus unohtuu helposti. Vuosittain voimassa olevat tilaukset jäävät usein katkaisematta. Sama ilmiö on tuttu lähinnä lehtien tilauksissa, jolloin lukematon lehti muistuttaa viimeistään matkalla paperin keräykseen. Nyt tilaukset ovat usein sähköisessä muodossa olevia palveluita. Niiden käyttämättömyys ei tunnu missään, ei näy missään – paitsi kukkarolla.
Jos lähtisimme mittamaan käyttämättömien palveluiden määrää, mikä olisi yksikkö, raha, tunnit vai saamatta jäänyt tieto tai nautinto. Mitä on tämän kaiken takana, onko ”palveluhävikki” kansantaloudelle hyvä vai huono asia, pyörät pyörivät, velkaantuuko kansa?
Pitäisikö koulussa käsitellä taloudenhallinnan yhteydessä palveluiden tilaamista, sopimista ja mahdollista ”palveluhävikkiä”?
Kulma 