Lapsen kesäloma älykodissa

Ei kommentteja

Arkena lasten ja nuorten älylaitteiden käyttöä rajoittaa päiväkodin ja koulun tuomat velvollisuudet. Nyt kesälomalla moni on toisin, oppitunneilla vietetty tai läksyjen tekoon käytetty aika on mahdollista viettää älykodissa, jossa on älyyn perustuvia viihdelaitteita, viestintälaitteita, turvalaitteita ja myös yhä useammin kulutus – ja rahankäyttö tilanteita.

Viestintäviraston mukaan viime vuonna jo 61 prosentissa mobiililiittymistä käytettiin laajakaistaa kiinteällä kuukausimaksulla ilman tiedonsiirron määrään kohdistuvia rajoituksia. Se tarkoittaa sitä, että myös lapsilla on yhä enemmän mahdollisuuksia käyttää vapaasti internetyhteyttä. Kun lapsella on oma mobiililiittymä, ei edes maalle siirtyminen tarkoita elämää ilman verkkomaailmaa.

Kun vanhemmat ovat töissä ja nuori yksin kotona viettämässä kesälomaansa, perheenjäsenet voivat silti olla sujuvasti toisiinsa yhteydessä. Erilaiset turvapalvelut kameroineen antavat vanhemmille mahdollisuuden seurata mitä kodissa tapahtuu. Myös lasten älypuhelimet mahdollistavat lasten sijainnin seuraamisen ja nopean yhteydenpidon. Tieto voi tosin lisätä tuskaa, sillä vanhempia saattaa alkaa huolettaa kesälomalaisten liiallinen notkuminen älylaitteidensa äärellä. Yksi katsoo liikaa YouTubea, toinen postaa koko ajan Instaan ja kolmas notkuu WhatsAppissa.

Intoa liikuntaan rannekkeilla, mittareilla ja sovelluksilla
Siinä ei ole mitään uutta, että vanhemmat toivoisivat lastensa viettävän lomansa pihaleikeissä, uimarannoilla, liikunnan parissa tai harrasteleireillä. Kuitenkin lapsille sosiaalinen media on tärkeä osaa yhteisöön ja kaveripiirin kuulumista. Lapsi saattaa vaikuttaa vetäytyneeltä, vaikka todellisuudessa hänen ympärillään on virtuaalisesti suuri joukko kavereita, joiden kanssa tekemistä riittää.

Vaikkapa liikuntaharrastuksen edistämiseksi on olemassa kannusteita. Älyranneke muistuttaa liikkumaan, jos se jää liian vähäiseksi. Askelmittarin kasvava lukema tai liikuntasovellukseen kertyvät suoritukset houkuttelevat fudistreeneihin tai kaverin kanssa lenkille.

Älylaitteet mahdollistavat usein myös ostamisen
Rahankäyttö ja omien oikeuksien ja vastuiden tunteminen on yhä tärkeämpää, koska kaupanteko ja asiointi liittyvät älykodin arkeen niin oleellisesti. Kun ostaminen ja rahankäyttö ennen tapahtui vain kodin ulkopuolella, nyt kodin seinien sisäpuolelta on yhteys niin pankkiin, verkkokauppaan kuin suoratoistopalveluihinkin. Verkkomaailman ostoskeskus on siirtynyt kotiin.

Lapset ja nuoret voivat tuhlata aikaansa verkon ostosparatiisissa ostaen viihdettä ja tilaten suosikkiruokiaan yrityksiltä, vaikka ovat fyysisesti kodissa tai kesämökillä. Yhä enemmän käydään myös kauppaa ja kierrätetään verkko-alustoilla, kun mopon osat ja fillarit vaihtavat omistajaansa. Aina ei ole helppoa erottaa, onko myyjänä yritys vai yksityishenkilö, mikä suuresti vaikuttaa ostajan oikeuksiin. Alusta- ja jakamistaloudessa kaupanteon perinteiset säännöt eivät välttämättä toimikaan enää.

Ohjaa lasta etukäteen median ja verkkokaupan palveluihin
Mutta samoin menneinä vuosikymmeninä, kesälomaa varten on lapsia aina valmennettu – miten huolehditaan syömisestä ja turvallisuudesta, miten otetaan vastuuta siisteydestä. Sovitaan keitä kavereita saa tuoda kotiin tai kenen luo mennään. Älykodin kesälomalainen kaipaa ohjausta myös siihen

  • mitä medioita käytetään
  • miten käyttäydytään sosiaalisen median ympyröissä
  • mitä omilla rahoilla saa ostaa verkosta
  • mitä palveluita on turvallista käyttää
  • mikä on rahamäärä, jolla ostoksia voi tehdä
  • millä maksutavalla saa maksaa
  • millaisia sopimuksia voi itse tehdä
  • miten saa selvää kenen kanssa kauppaa käy

Älykoti on paljon enemmän kuin tila. Se on kulutuksen ja kodin toimintojen keskuspaikka.