Uusi kuluttajakasvatuksen kotitehtäväpankki on julkaistu

Ei kommentteja

Kotitehtävät ovat puhuttaneet viime viikkoina niin huoltajia kuin opettajiakin. Opettaja pohtii millainen on sopiva määrä kotitehtäviä ja vanhemmat ihmettelevät, onko opetussuunnitelma siirtänyt kotiin opetettavaksi asioita, joita aiemmin opetettiin koulussa?

Uuden opetussuunnitelman myötä oppiminen on siirtynyt entistä enemmän luokan tai koulun ulkopuolelle sekä sähköisiin oppimisympäristöihin. Samalla opiskelu muuttuu myös kotona.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on julkaissut kuluttajakasvatuksen kotitehtäväpankin.Kuluttajakasvatuksen kotitehtävien tarkoituksena on vahvistaa oppimista.

Kuluttamiseen liittyviä asioita on usein vaikea demonstroida kouluympäristössä, mutta kodissa arjen todelliset kulutustilanteet ovat läsnä jatkuvasti.

Monesti opettajat pohtivat, millaisia kotitehtäviä antaa, koska kodit ovat niin erilaisia ja mahdollisuudet toteuttaa tehtäviä ovat erilaiset. Näissä kotitehtävissä pureudutaan nimenomaisesti omaan arkeen. Omaan kuluttamiseen liittyvissä kysymyksissä liikutaan usein tietosuojaan ja yksityisyyden suojaan kuuluvien asioiden piirissä. Siitä huolimatta tehtäviä kannattaa antaa. Monet tehtävät voidaan suorittaa siten, että huoltaja vain allekirjoituksellaan vahvistaa, että esim. raha-asioista on puhuttu. Keskustelujen sisältöä ei raportoida opettajalle, mutta kotitehtävät voivat toimia tunnilla käydyn keskustelun innoittajana.

Tiedonhankintatehtävissä tulee noudattaa ikärajoja, esim. jotkut sosiaalisen median palvelut on tarkoitettu yli 13-vuotialle. Kotitehtävien periaatteet kannattaa tehdä huoltajille tutuiksi vanhempainillassa. Tehtäviä voi muokata tarpeen mukaan tai oppilaalle voi keksiä vaihtoehtoisen tehtävän paremmin hänen kotioloihinsa sopivaksi. Tehtävät voi jakaa myös vanhemmille koulussa käytössä olevan oppimisalustan kautta tai perinteisesti monisteina.