Työpaja 4: Kodinohjausjärjestelmät, asunnon talotekniikka, turvallisuus, huollot, päivitykset
Olemme Helsingin yliopiston kotitalousopettajaopiskelijoita ja osallistuimme 2.10.2017 Älykoti-tapahtumaan, jonka teemoja tänä vuonna olivat osaaminen, kuluttaja ja äly.
Tapahtuman kuudesta työpajasta osallistuimme työpajaan, jossa käsiteltiin kodinohjausjärjestelmiä, asunnon talotekniikkaa, turvallisuutta, huoltoa ja päivityksiä. Katsoimme keskustelua avaavan videon kodinohjausjärjestelmistä, jonka pohjalta kävimme moniammatillista keskustelua aiheesta.
Työpajassa käydyn keskustelun pohjalta kävi ilmi, että älykodin toiminnoista selviytyminen vaatii kuluttajalta lukuisia eri taitoja, kuten hyvää ja kriittistä medialukutaitoa, koodaamisosaamista, digitaitoja, yhteistyötä, aikaa, teknistä osaamista ja taloteknisten laitteiden ymmärtämistä.
Näiden taitojen lisäksi vaaditaan tietoa älykodista sekä tietoisuutta ja ajan tasalla olemista uusista tuulista. Osaamisen edistämisen keinoja ja mahdollisuuksia ovat muun muassa tiedostamisen herättäminen, tapahtumat, medialukutaidon opettaminen koulussa ja elinikäinen oppiminen.
Jotta ihmiset omaksuisivat tulevaisuuden älyratkaisujen vaatimat kuluttajataidot, heille pitäisi tarjota puolueetonta neuvontaa. Neuvonnan tehtävää ei tarvitse sysätä yhdelle taholle vaan sen hoitaminen vaatii yhteistyötä yritysten, palvelun tarjoajien, laitevalmistajien, myyjien, järjestöjen ja opettajien välillä. Lainsäädännön muutos on yksi askel neuvonnan käynnistämiseen.
Kuluttajia neuvovat ja opastavat tahot voisivat levittää tiedon kaikille helposti saatavaksi selkokielellä. Keskeinen tehtävä olisi kiinnostuksen herättäminen ja medialukutaidon opettaminen mm. opetusvideoiden ja käytännön opetuksen avulla sekä tarvittaessa näyttämällä etäyhteydellä, miten jokin toimii.
Älykoti on tulevaisuuden suunta, joka herättää odotuksien ja toiveiden lisäksi huolia. Vaikka arki helpottuu ja turvallisuus lisääntyy ohjailtavuuden myötä, laitteiden päivitykset, huoltojen yhteensopivuudet ja koko järjestelmän haavoittuvuus herättävät monissa myös huolta. Millaisia ajatuksia älykodin ohjailtavuus teissä herättää?
Kirjoittajat
Blogin ovat kirjoittaneet kotitaloustieteen maisteriopiskelijat Sini Saarinen ja Maiju Kainulainen. He suorittivat ”Asuminen ja kotitalouspalvelut” -opintojaksoa Helsingin yliopistossa.