Mitä ja miten opetamme, kun nuoren arki on palvelualustalla?

Inspiroiduin löytäessäni mediakasvattajien Fb-ryhmästä julkaisun, joka alkaa tiiviillä nykytilanteen kuvauksella:

”Digitaalinen teknologia on ollut sosiaalisen muutoksen katalysaattori henkilökohtaisten tietokoneiden yleistymisestä 1980-luvulla, World Wide Webin leviämiseen 1990-luvulla ja edelleen mobiililaitteiden ja sosiaalisen median nousuun 2000-luvulla. Vaikka koulut ovat monin tavoin sopeutuneet kehityskulkuun kahden viime vuosikymmenen aikana, yleinen käsitys on, että lasten, esiteinien ja teinien elämä pyörii sellaisten digitaalisten teknologioiden ja uusien toimintatapojen ympärillä, jotka ovat jotain aivan muuta kuin mitä he kohtaavat kouluopetuksessa.”

Viime vuoden aikana minä ja monet vierakynäkirjoittajat olemme tässä blogissa pohtineet älykotia eri näkökulmista. Onko kouluopetus sopeutunut digitaalisen arjehallinnan taitojen kehittämisen haasteisiin? Kohtaavatko oppilaat kouluopetuksessa arjenhallinnan toimintatapoja, jotka antavat valmiuksia digitaalisen ajan kuluttajuuteen ja arjen taitoihin.

Mediakasvatuksessa mediatodellisuuden hyödyntämistä on jo tutkittu.

”Transmediaalinen lukutaito ottaa lähtökohdaksi uudenlaisen tulkinnan teini-ikäisten mediatodellisuudesta. Medialukutaidon lähtöoletuksia ei hylätä, vaan niitä laajennetaan ja täydennetään. Kun perinteisesti medialukutaito on kiinnostunut siitä, mitä media tekee nuorille. Transmediaalinen lukutaito kääntää asetelman toisin päin kysyen: Mitä nuoret tekevät medialla? Sen sijaan, että nuoria tarkasteltaisiin kuvaruutujen hallitsemina kuluttajina, heidät nähdään samanaikaisesti sekä tuottajina että kuluttajina (prosumers: producers + consumers), jotka osaavat tuottaa ja jakaa vaativuudeltaan vaihtelevia ja eri tyyppisiä mediasisältöjä.”

Tuottajina ja kuluttajina älykodissa

Älykodin arjen taitojen opettamisessa tulee ottaa samanlainen ote. On tärkeää pitää lähtökohtana arjenhallinnan klassisia kotitaloustaitoja, joita ovat taloustaidot, kuluttajataidot, ruoanvalmistustaidot, asumiseen ja puhtauteen liittyvät taidot. Ne ovat edelleen lähtöoletuksia, mutta eivät riittäviä. Niihin on kytkettävä digitaalisen ajan kuluttajataidot, joita käytetään kotitalouden ollessa verkottunut yhä useampaan suuntaan ja toiminnan muuttuessa kotityön tuottamisesta palveluiden käyttämiseen.

Toisaalta erilaiset kotitalouksien yhteiskäyttöratkaisut esim. liikkumiseen, tilojen käyttöön tai harvemmin käytettäviin kotitalouden tavaroiden hankintaan muodostavat kotitalouksien ekosysteemejä. Kun median käyttö muuttuu vastaanottajan roolista myös tuottajan rooliin, on kehityssuunta arjenhallinnassa päinvastainen, kotien oma tuottaminen muuttuu palveluja käyttävän kuluttajan roolin suuntaan.

Kuluttaja- ja kotitaloustaitoja opetetaan perinteisesti pohtimalla:

• Mitä ovat kuluttamisen vaikutukset kotitaloudelle ja ympäristölle
• Miten kuluttaja voi säästää tekemällä itse tai valitsemalla viisaasti.

Tämä ei enää riitä, alustat ja palvelullistuminen ovat niin kiinteä osa kotitalouden arkea, ettei niitä voi sivuuttaa opetuksessa.

Palvelullistuminen tarkoittaa sitä, että kuluttajalle luodaan digitaalisia palveluja yhdistämällä eri lähteistä saatavaa tietoa uudenlaisiksi kokonaisuuksiksi ja tarjoamalla sitä reaalimaailman laitteisiin ja tuotteisiin. Palveluita käytetään älylaitteilla ja kodit toimivat eräänlaisina palvelualustoina ja kasvupohjana palvelujen alustoille.

Kohtaavatko nuorten todellisuus ja arjenhallinnan opetus?

Kasvattajien asenteet digitaalisuuteen vaihtelevat. Osa opettajista ja vanhemmista haluaa antaa oppijoiden käyttöön uusimmat laitteet ja sisällöt mahdollisimman varhain ja nopeasti. Toiset taas haluavat suojella ja vaalia perinteistä digivapaata arkea, kuluttamista ja niihin liittyviä taitoja. Älykoti ja palvelullistuminen eivät poista tarvetta opettaa nuorille kotitaloustaitoja. Sen sijaan ne laajentavat esimerkiksi kotitalousopetuksen näkökulmaa koulun opetuskeittiön syömiseen liittyvien tehtävien harjoittelusta kotitalouksille tarjolla olevan palvelumaaston hahmottamiseen.

Opettamisessa on keskeistä:

• Mitkä ovat digitaalisessa yhteiskunnassa hyödyllisiä taitoja ja miten lapsia harjaannutetaan niihin? Arjen taitoihin opittaessa kasvattaja joutuu pohtimaan millaisia (työ)tehtäviä oppilaalle annetaan?
• Mihin kotitöihin harjaantuminen ja arjen tehtävät valmentavat lasta selviytymään aikuisuudessa?
• Mitä käytöstapoja noudatetaan ja miksi?
• Millaista mallia aikuinen itse näyttää digitaalisten laitteiden ja ohjelmien käytössä?

Koska älykoti on ”palvelualusta”, digitaalisen ajan kotitaloustaito on transmediaalisen lukutaidon tapaan joukko taitoja, käytäntöjä, arvoja, havaitsemistapoja sekä oppimisen ja vaihdon strategioita, joita kehitetään ja sovelletaan uusien yhteistoiminnallisten kulttuurien konteksteissa.

Ehdotan arjenhallinnan opettamisen näkökulmaksi: Mitä nuoret tekevät palvelualustoilla? Digitaalisesta arjesta käsin tarkastellaan ja jäsennetään myös luokkahuoneen ulkopuolisia kotitalouden hoitoon liittyviä palveluita.  Sen kautta voi yhdessä luoda arjessa tarvittavaa tietämystä!

Vähennetään huolipuhetta ja luovutaan älykännykoiden kieltämisestä haaveilu. Ne ovat osa normaalia arkea. Koulussa ei tarvitse ‘rokottaa’ nuoria vastustamaan digitalisaation negatiivisia vaikutteita, vaan nuorten on opittava elämään ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan digitaalisessa arjessa.

Lapsuuden, nuoruuden ja kodin arjen tilat muuttuvat siksi, että yhteiskunta muuttuu. Mielestäni tässä olisi arkea tutkiville tutkimuskohde.

”Transmediaalinen lukutaito uudessa mediaekologiassa” on Transmedia literacy -projektin julkaisu, joka on saanut rahoituksen Euroopan Unionin Horizon 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta.