Mitä syntyy, kun kotitalousopettajia ympäri Suomen kokoontuu Helsingin Paasitorniin keskustelemaan digitalisaation tuomista uhista ja mahdollisuuksista?
Kilpailu- ja kuluttajavirasto järjesti kuun alussa kotitalousopettajille perinteisen kesäkoulutuspäivän, jossa tutustuttiin kotien ja talouksien toimintaan verkossa.
Luennoilla KKV:n asiantuntijat kertoivat erilaisten sopimusten tekemisestä sekä maksuvälineiden uudistumisesta. Lisäksi saimme kuulla palvelujen käytön lisääntymisestä eli palvelullistumisesta, matkustamiseen liittyvästä lakiuudistuksesta sekä uusista opettajille suunnatuista aineistoista ja opetusmateriaaleista.
Koulutuspäivä valkeni koleana, mutta koulutussalissa vallitsi lämmin ja odottava puheensorina. Älykoti ja digitalisoituminen kuluttajakasvatuksen aiheina kiinnostivat opettajia selvästi, sillä koulutuspäiville osallistujia olisi ollut jonoksi asti.

Jokaiseen luentoon liittyi lyhyt pikadeittikeskustelu. Pikadeiteillä vaihdettiin ideoita ja kokemuksia kuluttajakasvatuksen aiheiden tuomisesta omaan opetukseen. Opettajat näkivät kuluttajan oikeudet ja vastuut, erilaiset sopimukset sekä älykodin ennen kaikkea käytännön kautta lähestyttävinä asioina.
Tulevina kotitalousopettajina oli hienoa oivaltaa se, kuinka monipuolisia oppimisen paikkoja kuluttajakasvatukseen voi liittyä. Oppilailla on jo valmiiksi olemassa kaikki se tarttumapinta, jonka avulla esimerkiksi erilaisista sopimuksista voidaan opettaa.
Lankojen sitominen koulun ja todellisen maailman välillä voidaan tehdä muistuttelemalla mieleen jo olemassa olevan teknologian ja sovellusten vaikutusta oppilaiden arkeen esimerkiksi oman älypuhelimen kautta.
Oppitunneilla saa kysyä
Palvelullistuminen ja sopimuksellistuminen ovat synnyttäneet uusia yhteiskunnallisia haasteita ja vastuukysymyksiä, joihin vasta pohditaan ratkaisuja. Kaikista tapauksista ei ole vielä lainsäädännöllisiä ennakkoratkaisuja. Kotitalousoppiaineen tehtävänä on kehittää kodin arjen hallinnan sekä kestävän ja hyvinvointia edistävän elämäntavan edellyttämiä tietoja, taitoja, asenteita ja toimintavalmiuksia. Mitä sitten ovat ne ajankohtaiset ja tulevaisuuteen suuntaavat kuluttajataidot, joita kotitalousopetuksessa pitäisi opettaa päivän aiheisiin liittyen, ja mitä oppilaan pitäisi osata kysyä?
- Mikä on minun roolini? Toiminko kuluttajana, kansalaisena vai palvelun tarjoajana?
- Kenen kanssa asioin? Onko toinen osapuoli yksityishenkilö, yhteisö, alusta vai algoritmi? Missä hän tai se sijaitsee, ja onko fyysistä sijaintia laisinkaan? Verkossa asioidessa kauppakumppani ei olekaan kenties se, jonka kanssa luulee tekevänsä kauppaa. Verkossa on sekä kaupallisia että yksityisiä myyjiä, joilla on keskenään erilaiset oikeudet ja vastuut.
- Mitä oikeastaan ostan – tavaraa vai palvelua? Mitä olen oikeutettu vaatimaan tuotteilta tai niiden myyjiltä?
- Millä maksan ostokseni – pankkitililtäni, luotolla vai luovutanko vaihdon vastineeksi henkilökohtaisia tietojani? Entä kenellä on vastuu, jos kaikki ei mene niin kuin toivoin?
Ajattelemaan oppiminen ja lähdekritiikki pysyvät
Älykodit, uudet maksuvälineet ja palvelullistuminen muuttavat kuluttajan oikeuksia ja vastuita. Mikä kotitalousopetukseen liittyvässä kuluttajakasvatuksessa sitten on sellaista, mikä on pysyvää muutoksen keskellä? Ainakin ajattelemaan oppiminen ja lähdekritiikki pysyvät, sillä oppilaita voi ohjata yhä uudelleen kysymään: mitä, miten ja miksi? Tämä pätee myös kuluttajan valinnoissa.
Opetettavat asiat on tärkeää perustella oppilaille heidän oman elämänsä kautta, jotta aiheet innostaisivat syvällisempään pohdintaan. Monilukutaito sekä kyky tarkastella uteliaalla, mutta kriittisellä silmällä uusia kuluttajapalveluita ja sopimuksia tulee jatkossa vain korostumaan. Jotta kotitalouden kuluttajakasvatus voi vastata nuorten kasvun ja elinympäristön laajenemisen mukanaan tuomiin kysymyksiin, kuluttajakasvatus tulisi nähdä osana elinikäistä oppimista aina hiekkalaatikolta alkaen. Uutta tietoa jo opitun päälle rakennetaan päivittäisessä elämässä, jolloin tiedot siirtyvät vähitellen käytännön taidoiksi.
Kesäkoulutuspäivän esitykset löytyvät täältä.
Tekstin lähteinä on käytetty koulutuspäiviltä kerättyjä muistiinpanoja sekä Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita 2014.
Kirjoittajat
Tiia Wassholm (korkeakouluharjoittelija, Kilpailu- ja kuluttajavirasto) ja Katri Pellikka (korkeakouluharjoittelija, Opetushallitus)
Hei!
Siirryn eläkkeelle 1.8.2018 lähtien ja sähköpostini lakkaa silloin toimimasta.
Kiitos hyvästä materiaalista ja mukavista koulutustilaisuuksissa vuosien varrella!
Kesäisin terveisin,
Hannele Pietilä
Leppävaaran koulu
Lähetetty iPhonesta
TykkääTykkää
Kiitos kommentista Hannele!
Mukava kuulla, että KKV:n koulutustilaisuuksista ja opettajien materiaaleista on ollut iloa.
Leppoisia eläkepäiviä! 🙂
-Tiia
TykkääTykkää
Kiitos Tiia ja Katri hyvästä tekstistä. Tämänkaltaisia kirjoituksia olisi kiva lukea esim. Hesarin yleisönosaston kotitalouden kirja on niin hyvä keittokirja-juttujen ohella.
TykkääTykkää