Mun talous -verkosto kokoaa yhteen nuorten talousosaamisesta kiinnostuneita toimijoita. Vuosittain verkosto toteuttaa Global Money Weekille ajoittuvan Puhu rahasta -kampanjan. Tämän kevään kansainvälisen kampanjan ajankohta on 23.−29.3.2020. Nyt on kuitenkin jo aika valmistautua siihen.
Jo ennen maaliskuun kampanjaviikon ulostuloa haastamme nuoria kohtaavat ammattilaiset toimimaan nuorten äänen kuuluviin tuovina agentteina, suorastaan supersankareina.
Puhu rahasta -kampanjan tarkoituksena on nostaa ajankohtaisia talousosaamisen aiheita yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tällä kertaa emme tyydy vaan puheeseen, sillä kampanjassa syntyy myös ohjeita ja materiaaleja, joita erityisesti nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset voivat hyödyntää talousohjauksessa ja -kasvatuksessa.
Tuleva Puhu rahasta -kampanja jatkaa viime maaliskuun teemoilla. Silloin keskityttiin nuorten kuluttajuuteen. Kuluttajaroolin rinnalla on tärkeä nähdä myös kansalaisen rooli. Taloudelliseen lukutaitoon sisältyy taloudellisen tietämyksen lisäksi myös asenteet ja käyttäytyminen. Taloudellinen lukutaito on kansalaistaito, joka liittyy oman elämän hallintaan, toimimiseen yhteiskunnan jäsenenä ja jopa eloonjäämiseen ja elämänsuojeluun. Tähän kansalaistaitoon linkittyen kampanjassa tuotetaan ja kootaan jo olemassa olevaa materiaalia nuorten talousosaamisen tueksi. Kampanjan teemaa tarkentavat nuorten omat toiveet heidän itsensä kertoessa, minkälaista tukea ja tekoja he tarvitsevat taloustaidoissa.
Nuorten ääni kuuluviin
Jo ennen maaliskuun kampanjaviikon ulostuloa haastamme nuoria kohtaavat ammattilaiset toimimaan nuorten äänen kuuluviin tuovina agentteina, suorastaan supersankareina. Aikuisten tehtävänä on keskustella nuorten kanssa siitä, millaisia taloustekoja heidän mielestään tarvittaisiin.
Ole sinä se aikuinen, ja ilmianna nuorten toiveet talousteoiksi 31.1.2020 mennessä! Kokoamme toiveista viisi teesiä talousoppimisen ohjenuoriksi.
Teesit julkaistaan Global Money Weekillä. Luvassa on myös palkinto, sillä parhaalla ja hyvin perustellulla toiveiden ilmiannolla voittaa timanttisen TalousTiimin, eli Marthaförbundetin talousneuvojan sekä Rahat riittää -hankkeen ja Mun talous -toiminnan työntekijät päiväksi töihin.
Toimi näin:
- Keskustele nuorten kanssa. Kysy, kiinnostu ja kuuntele, miten talousosaamista voisi edistää.
- Kerro meille, mitä nuorten mielestä pitäisi tehdä.
- Lähetä vapaamuotoinen ehdotus perusteluineen ja yhteystietoineen sähköpostitse 31.1.2020 mennessä osoitteeseen ella.niini@setlementti.fi
Taloustekoja siellä, missä nuoria kohdataan
Kampanjan iskulause on Nyt riittää puhe, tarvitaan tekoja! Tavoitteena on, että nuorten toivomia taloustekoja tehdään kaikkialla, missä nuoria kohdataan ja että taloudellinen lukutaito nuorten kansalaistaitona vahvistuu.
Kampanjaa toteuttavat Marttaliiton ja Takuusäätiön Rahat riittää -hanke, Suomen Setlementtiliiton Mun talous -toiminta ja Marthaförbundet. Kutsumme kampanjan toteutukseen muitakin toimijoita ja otamme ilolla vastaan kaikki yhteistyöideat.
Muutos tapahtuu yhteistyössä. Kaikkia tarvitaan. Ole sinäkin supersankari ja käy taisteluun hyvän asian puolesta: #puhurahasta nuorten kanssa ja ota selvää, millaisia #taloustekoja tarvitaan!
Ella Niini
Mun talous -toiminnan kehittämiskoordinaattori