Hyödynnä kuluttajanoikeuksien päivän teema opetuksessa!

Ei kommentteja

Maaliskuussa 15.3. vietetään kansainvälistä kuluttajanoikeuksien päivää. Ota kuluttajansuojan teemat mukaan opetukseesi!

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on julkaissut opetusmateriaalin perusopetuksen yläluokille. Ostajan askeleet -testi ja opettajan materiaali kiteyttävät kuluttajakasvatukseen kehitetyn ostopolkumallin niin, että opetuksessa voi sen avulla käsitellä kulloinkin ajankohtaisia kuluttajailmiöitä. Tänä vuonna teemana on maksutavat.

Ostajan askeleissa lähtökohta on kokonaisvaltainen oppiminen: perinteisiä kuluttajakasvatuksen sisältöalueita tarkastellaan samanaikaisesti kaupanteon toimintatapojen ja ikäkaudelle tyypillisten ostosten tekemisen kautta.

Talouskasvatuksen tarve on ollut esillä viime aikoina laajalti. Taloustaitoja ei voi hallita ilman kaupankäynnin (mainonnanlukutaidon, sopimusten tekemisen ja irtisanomisen tai reklamoinnin) taitojen käsittelemistä.

Vinkkejä kuluttajanoikeuksien päivän suunnitteluun:

Ostajan askeleet

Nuorten Akatemian aamunavaus kuluttajanoikeuksien päivänä

KKV:n YouTube kanava

Reklamaatio apuri

Kansainvälinen kuluttajanoikeuksien päivä

KKV:n opettajan aineistot