Tulevana sunnuntaina 15.3.2020 vietetään vuosittaista kansainvälistä kuluttajan oikeuksien päivää. Päivää on vietetty maailmanlaajuisesti jo 37 vuoden ajan ja sen tavoitteena on lisätä tietoisuutta kuluttajan oikeuksista sekä muistuttaa kuluttajansuojan tärkeästä roolista. Kansainvälisen kuluttajan oikeuksien päivän kunniaksi nostamme tällä viikolla esille materiaaleja, joita voit hyödyntää kuluttajansuojan opettamisessa.
Kuluttajansuojaan kannattaa tutustua viime vuonna julkaisemamme videon avulla, joka on saatavilla yhdeksällä eri kielellä.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta löytyy myös visoja, joista kaksi käsittelee kuluttajansuojaa. Visat ovat keskenään eri tasoisia, joten huomioithan oppilasryhmäsi valitessasi materiaaleja.
Kuluttajansuojan perusteet -nimellä löytyvässä visassa harjoitellaan nimensä mukaisesti perusasioita kuluttajansuojasta. Sen sijaan Tunnetko kuluttajansuojan -visa vaatii tiedon soveltamista, sillä se perustuu esimerkkitilanteisiin.
Suosittelemme hyödyntämään helmikuussa lanseerattua Ostajan askeleet -testiä esimerkiksi kuluttajataitojen harjoittelemiseen tai osaamisen testaamiseen. Testi on saatavilla kahdessa eri muodossa: pienissä askeleissa testataan kuluttajaosaamisen perusteiden hallintaa, kun taas isoissa askeleissa harjoitellaan perusteiden lisäksi myös tiedon soveltamista. Testin lopussa täydennetään oppilaan tiedot, minkä jälkeen vastaukset voidaan jakaa opettajalle sähköpostitse. Tällä tavoin testiä voi hyödyntää myös osaamisen arvioinnissa.
Seuraa meitä Twitterissä ja Facebookissa saadaksesi lisää vinkkejä opetukseen!