By Kaikilla meillä lienee koronaan liittyvän elämänmuutoksen, sosiaalisen elämän ja kulutuksen kriisi. Katsomme parhaillaan silmiin totuutta, yhteisön takia meidän on hillittävä omia tarpeitamme. On luovuttava, tehtävä erilaisia uhrauksia, jotta yhteisömme selviää.
Aiemmin kulutukseen vaikuttava ahdistus oli ainoastaan ilmastoahdistusta:että maailma ei kestä ylikulutustamme ja elämäntapaamme, ja maapallolla ei voi enää elää tulevaisuudessa. COVID19 muistuttaa ihmisen kuolevaisuudesta, jonka voi kohdata ihan lähellä ja lähitulevaisuudessa. Meitä on kohdannut ilmastoahdistuksen ohella myös virusahdistus.
Ahdistuksia yhdistää se, että vastuullisesti toimimiseen liittyy luopumista myös kulutuksesta. Ilmastosyistä on nähty tarvetta pidättäytyä tiettyjen ympäristöä kuormittavien tuotteiden käytöstä. On esimerkiksi ajateltu palveluiden ja yhteiskäytön antavan meille mahdollisuuden kuluttaa yhtä paljon kuin aiemmin. Pandemian aikana ovat ilmastomyönteisen kulutuksen suosittelemat yhteiskäyttöisyys ja palvelut yhtäkkiä niitä, joissa kannattaakin olla tarkkana.
Yhtä kaikki, puhuttiinpa sitten ylikuluttamisen kriisistä tai pandemian meille tuomasta muutoksesta, kyse on luopumisesta. Olemme joutuneet yhteisen hyvän nimissä luopumaan siitä kulutuksesta ja elämäntavasta, joka on meille tuttua ja turvallista, tai ainakin rajaamaan sitä. Ilmastomuutoksen yhteydessä se oli vapaaehtoisempaa.
Keväällä kun koronarajoitukset tulivat, monet kotoilivat ja kotiin jääminen oli monelle jopa rauhoittumisen paikka. Samaan aikaan toiveikkaina uutisoitiin luonnon elpymisestä. Nyt monet meistä ovat väsyneitä ja haluamme takaisin siihen elämään, joka on meille tuttua ja turvallista.
Yhteisen edun nimissä tapahtuva vastuullinen kuluttaminen, omista mieliteoista tinkiminen yhteisen edun nimissä. Se on se, mitä nyt tarvitaan. Ehkä tässä kaikessa tärkeintä on pitää kiinni yhteisen tulevaisuuden rakentamisesta, hyvään pyrkimisestä yhdessä.
Uskotaan, että kesällä kaikki on paremmin.
Taina
Kulma 