Kuluttajuutta nuoren opiskelijan silmin

Ei kommentteja

Kuluttaminen on läsnä jokapäiväisessä elämässämme. Kuluttamisen arkipäiväisyyttä ei tule välttämättä ajatelleeksi, ellei siihen kiinnitä erityistä huomiota. Seurasin omaa päivääni erityisesti kuluttamisen ja omien kulutustottumuksieni näkökulmasta ja yllätyin kuinka paljon kuluttamista päiväämme voi liittyäkään. Päiväni ei kuitenkaan ollut täysin tyypillinen opiskelijabudjetilla elävän Iinan arkipäivä, sillä päivääni sisältyi esimerkiksi itseni hemmottelua kampaajalla sekä uusien vaatteiden ostamista.

Aamuni alkoi tavalliseen tapaan sosiaalisen median eri kanavien läpikäymisellä ja esimerkiksi Instagramin syötettä selaillessani havahduin siihen, kuinka paljon tulee huomaamattaan nähneeksi mainoksia erilaisista tuotteista tai palveluista, ja ajattelee tarvitsevansa näitä näkemiään asioita myös omaan elämäänsä.

Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa yhä yleistyvä vaikuttajamarkkinointi on tehokas, mutta monesti melko huomaamaton tapa luoda erilaisia tarpeita kuluttajille ja saavuttaa yrityksen kannalta keskeisiä kohderyhmiä.

Tämä trendi näkyykin sosiaalisen median kanavissa lisääntyneenä mainosmyyntinä ja monet yritykset ovatkin valmiita maksamaan sievoisia summia paremman näkyvyyden takaamiseksi eri alustoilla. Ei olekaan siis ihme, että myös tietoinen kuluttaja sortuu silloin tällöin ostamaan jotain mitä ei välttämättä todellisuudessa tarvitsisi.

Vaikka pyrin jatkuvasti kehittymään yhä vastuullisemmaksi ja harkitsevammaksi kuluttajaksi, myös minulla on toisinaan vaikeaa vastustaa ostamisen impulsseja, joita syötetään jatkuvasti monesta eri suunnasta. Päivällä menin hemmottelemaan itseäni kampaajan penkille ja ihastelin samalla kampaajani päällä olevaa tyylikästä mustaa jakkua. Ajattelin, että voisinkin mennä illemmalla katselemaan itselleni samankaltaista jakkua ja saada päivitystä myös omaan vaatekaappiini. Illalla päädyinkin shoppailemaan itselleni hieman uusia vaatteita.

Vaikka hemmottelupäiväni oli sinänsä virkistävä, herätti se myös ajattelemaan kuinka paljon kuluttamista voi sisältyä päiväämme. Lähes koko päiväni sisältö koostui jonkinlaisesta kuluttamisesta. Päiväni herätti pohtimaan vielä syvemmin esimerkiksi pikamuodin vastuullisuuteen ja kestävään kulutukseen liittyviä kysymyksiä.

On hyvä olla tietoinen siitä, että mainontaa on kaikkialla ja ostamisen tarpeita voi syntyä monenlaisissa ympäristöissä. Välillä on siis tarpeen ottaa pieni tuumaustako ja pohtia omia kulutustottumuksiaan. Tulevaisuudessa pyrin kyseenalaistamaan vielä enemmän omia kulutusvalintojani ja olemaan jatkossa yhä tietoisempi kuluttaja. Toisaalta on hyvä muistaa, että itsensä hemmottelu on myös ajoittain sallittua.


Kirjoittaja:

Moikka! Olen Iina, oppimisen palveluiden uusi harjoittelija. Aloitin harjoittelujaksoni Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) oppimisen palveluissa tammikuussa ja olen päässyt heti harjoitteluni alussa tutustumaan syvemmin kuluttajansuojaan ja kuluttajaosaamiseen liittyviin ilmiöihin. Olenkin oppinut jo paljon uutta näiden kahden viikon aikana. Harjoitteluni ohella opiskelen Helsingin yliopistossa maisterivaiheessa yleistä ja aikuiskasvatustiedettä.