Taloustaitoja tarvitaan kaiken ikäisenä – Martat vahvistamassa ikäihmisten taloustaitoja

Ei kommentteja

Tänä keväänä päättyvässä Marttojen ja Takuusäätiön ennakoivan talousneuvonnan Rahat riittää -hankkeessa on keskitytty kahteen eri kohderyhmään. Toisena kohderyhmänä olivat itsenäistyvät nuoret, jotka opettelevat monia omiin rahoihin liittyviä taitoja ensimmäistä kertaa ja toisena olivat pian eläkkeelle jäävät ihmiset, joille taloustaitoja on kertynyt jo pitkään.

Omien raha-asioiden hoitaminen ei ole kuin pyörällä ajaminen, jonka kerran opittuaan osaa koko elämänsä ajan. Pyöräilyä voi kuitenkin käyttää vertauskuvana taloustaidoille: Välillä täytyy opetella ajamaan ison kuorman kanssa, kun elämässä on aiempaa enemmän painolastia, välillä taas tasapainotella puolella teholla kuin yksipyöräisellä. Joskus ihan odottamatta pyörästä puhkeaa rengas, ja sen korjaamiseen voi tarvita kaverin apua. Sähköpyörän kyytiin hyppääminen saattaa hirvittää, mutta pienen opettelun jälkeen se on kevyttä ja näppärää. Samoin taloustaidot vaativat päivittämistä työkalujen ja tilanteen muuttuessa.

Ikäihmisten kuluttaja-asiat Marttojen kanavissa

Martoilla on noin 41 000 jäsentä ympäri Suomea, ja mukana on paljon iäkkäämmän ikäpolven edustajia. Tavoitamme heitä monissa eri kanavissa: jäsenlehtemme ja yhdistyskirjeiden kautta, ja tietysti myös sosiaalisessa mediassa sekä Martat.fi -sivuston kautta. Ikäihmisten kuluttaja-asiat ovat olleet alkuvuodesta mukana kaikissa kanavissa.

Tämän vuoden ensimmäisessä Martat-lehdessä julkaistiin juttu ikäihmisistä ja puhelinmyynnin ongelmista. Juttu kirvoitti keskustelua myös Facebookin Martat vinkkaa -sivulla, missä ihmiset jakoivat omia vinkkejään puhelinmyyjien huijauksilta suojautumiseen. Ikäihmisten kuluttajansuojasta ja huijauksilta suojautumisesta on lisätty artikkeli myös martat.fi -sivustolle, minkä kautta toivomme tavoittavamme myös heitä, jotka eivät kuulu Marttoihin.  Vuonna 2020 avattiin Martta-akatemia, jossa kuka tahansa voi opiskella taloustaitoja esimerkiksi kaikille avoimessa Hallitse rahojasi -verkkovalmennuksessa.

Digitaitojen oppiminen on verkkoon siirtymisessä sekä edellytys että sivutuote: jotta toiminta onnistuisi, on pitänyt opetella digitaitoja.

Suuri osa tarjonnastamme on tällä hetkellä verkossa. Digitaitojen oppiminen on verkkoon siirtymisessä sekä edellytys että sivutuote: jotta toiminta onnistuisi, on pitänyt opetella digitaitoja. Esimerkiksi ikääntyville ja lapsiperheille suunnatun VILPPU (Vapaaehtoistoiminta ikäihmisten ja lapsiperheiden arjen tukena) -hankkeen osallistujat ovat kertoneet, että toiminnassa vähän kuin varkain opitut digitaidot ovat olleet yksi parhaista opituista asioista.

VILPPU-hankkeen koordinaattori Maria Uitto toteaa, että ikäihmisten digineuvonnassa tärkeintä on selkeät ohjeet, vahva tuki ja ennen kaikkea se, että pyrimme tekemään etäkohtaamisistakin mahdollisimman hyviä. Sama pätee myös taloustaitojen opettamiseen, sillä digitaidot ovat nykyään oleellinen osa taloustaitoja myös ikäihmisillä.

Martat edistävät ikääntyneiden digitaitoja myös Valtionvarainministeriön Digi arkeen -neuvottelukunnassa, jonka pyrkimyksenä on vahvistaa kaikenikäisten digitaitoja.

Talousaiheita esille yhdessä

Martat tarjoavat toki myös yhdessä tekemistä talousaiheiden ympäriltä. Kannustamme yhdistyksiä valitsemaan tapaamistensa aiheeksi välillä myös talousaiheen. Olemme tehneet illoille valmiita sapluunoita, joiden avulla on helppo ottaa aiheeksi itselle vieraampikin aihepiiri, esimerkiksi erilaiset budjetointivälineet niin omaan, kuin suvun nuorimmaisten käyttöön. Huijari-illassa taas otetaan selvää erilaisista huijauksista ja pohditaan yhdessä, miten huijauksilta voi välttyä ja miten huijauksen uhria voi auttaa. Kannustamme osallistujia myös sanomaan napakasti ei tungetteleville puhelinmyyjille roolipelin avulla.

Yhdessä tekeminen on Martoille tärkeää toiminnan joka tasolla. Emme voi tehdä vaikuttavaa työtä ikäihmisten kuluttajataitojen parantamiseksi yksin. Verkostoissa toimiminen onkin erityisen tärkeää. Meille tämä merkitsee erilaisissa työryhmissä mukana olemisen lisäksi myös sitä, että voimme käyttää toinen toistemme asiantuntemusta hyväksemme. Huijari-illan vieraaksi kannustamme kutsumaan Kuluttajaliiton mainion Huijausinfon kouluttajia, ja Ei kiitos, en ole kiinnostunut -roolipelin innoittajana oli Kilpailu- ja kuluttajaviraston mainio Osaatko sanoa EI KIITOS -juliste. 

Ikääntyessä talousasioihin voi tulla epävarmuutta, kun asiat ympärillä ja omassa taloudessa muuttuvat. Myös huijauksille on enemmän alttiutta erityisesti, jos on muistisairauksia tai tiedot ja taidot eivät ole ihan ajan tasalla. Marttojen tavoitteena onkin neuvoa sekä niitä, jotka itse tarvitsevat apua, että niitä, jotka voivat viedä apua eteenpäin. Kaikille heille tarjoamme luotettavaa tietoa ja neuvoja, ja sen lisäksi tukea ja tsemppiä.  

Katri Pellikka
Rahat riittää -hankekoordinaattori, Marttaliitto