Kategoria: Ajankohtaista

Nuoret tarvitsevat tukea talousosaamiseen – Rahat riittää -hanke vastasi kysyntään

Mitä sinulla tulee ensimmäiseksi mieleen, kun ajattelet nuorten talousosaamista? Ajatteletko ehkä pikavippejä ja maksuhäiriömerkintöjä? Vai sittenkin suomalaisnuorten PISA-menestystä talousosaamisessa? Huoli nuorten talousosaamisesta on todellinen. Takuusäätiössä nuorten velkaantuminen näkyy takaushakemukissa, joissa hakijoina on ensimmäistä kertaa 2000-luvulla syntyneitä. Maksuhäiriömerkinnöissä korostuvat erityisesti nuoret miehet, vaikka nuorten osalta on näkyvissä myös pientä muutosta parempaan suuntaan.

Tiedätkö miten nettikauppahuijari yrittää ohjailla sinua?

Yhä useampi huijaus tapahtuu nykyisin netissä. Koronaviruksen myötä ihmiset ovat vähentäneet asiointia ja liikkumista kaupoissa ja ostoskeskuksissa. Kaupankäynti on siirtynyt entistä useammin verkkoon.  Nettikauppa mahdollistaa kuitenkin perinteistä kaupankäyntiä helpommin kuluttajan huijaamisen.

Mukana muutoksessa – havaintoja kuluttajataitojen opettamisesta

Olen Valpuri Kurppa ja aloitin KKV:n oppimisen palveluissa asiantuntijana syyskuun alussa. Olen koulutukseltani kotitalousopettaja, mutta tehnyt jo useamman vuoden töitä Opetushallituksessa kehittämistehtävissä sekä työskennellyt yksityisellä puolella koulutusalan innovaatioiden parissa. Viisi vuotta sitten tein lyhyen vuorotteluvapaan sijaisuuden täällä KKV:ssa ja siksi  minusta on  nyt innostavaa ja kiehtovaa kelata nauhoja taaksepäin ja pohtia, kuinka paljon kuluttajakasvatuksen tarve on

Lue lisää

Tukea talousasioiden opetukseen kouluissa

Koulussa talousasioita opetetaan erityisesti yhteiskuntaopissa, kotitaloudessa ja matematiikassa sekä myös oppiaineiden rajat ylittävänä ilmiöopetuksena. Keväällä 2020 julkistetun PISA-tutkimuksen tulokset osoittivat tämän opetuksen onnistuneen hyvin: 20 OECD-maan joukossa Suomi sijoittui yhdessä Kanadan kanssa toiseksi Viron jälkeen. Suomalaiset nuoret kertoivat saavansa muita maita useammin talousasioihin liittyvää tietoa opettajilta, ja tällä oli lisäksi muita maita voimakkaampi yhteys osaamiseen.

Lue lisää

Verkostomarkkinointi muutti Instagramiin

Keväällä valmistuneessa kandidaatin tutkielmassani tutkin verkostomarkkinointia Instagramissa. Lapsuudessani verkostomarkkinointi tarkoitti minulle naapurin Tupperware-kutsuja, joilla suositeltiin tuotteita muille naapureille. Nykyään kyse on kuitenkin paljon laajemmasta ilmiöstä. Sosiaalisessa mediassa nuoret törmäävät verkostomarkkinointiin herkemmin kuin ennen, jälleenmyyjien ollessa julkisuuden henkilöitä, nuorten esikuvia ja tuttavia. Jälleenmyyjät eivät useinkaan luo erillistä yritystiliä, vaan toiminta tapahtuu henkilökohtaisella tilillä, jolloin markkinointi sulautuu

Lue lisää