Kategoria: Kotitalouden hallinta ja osallisuus

Työpistetehtäviä kuluttajataitojen opetukseen

Emilia

Kesäharjoittelussa KKV:lla olen ideoinut uusia oppimistehtäviä kuluttajataitojen opetukseen. Tässä blogissa esittelen tehtävistä yhden. Oppimistehtävä koostuu neljästä työpisteestä, joista kunkin tekemiseen kuluu noin 10 minuuttia. Tehtäväpakettia voivat hyödyntää ja soveltaa niin kotitalouden kuin yhteiskuntaopin opettajat.

Työpisteissä hyödynnetään QR-koodeja, jotka löytyvät kullekin työpisteelle tarkoitetussa monisteesta. Monisteet saat tästä. Tehtävän tekemiseen tarvitaan tabletteja tai puhelimia, joihin on ladattu QR-koodin lukusovellus. QR-koodista pääsee katsomaan tehtävän tekemistä tukevaa videota. Oppilaat jaetaan neljään ryhmään ja tarkoitus on, että kaikki ryhmät kiertävät kaikki työpisteet. Lopuksi tehtävien sisällöt puretaan keskustelemalla niistä yhdessä. Kukin ryhmä esittelee yhden työpisteen tulokset. Jos aikaa tehtävän tekemiseen on niukasti, tehtävää voi soveltaa myös niin, että kukin ryhmä tutkii vain yhden työpisteen ja esittelee sen sisällön muille.Lue lisää

Kuluttajana selviytyminen vaatii uudenlaista sinnikkyyttä

Taina

Kuluttaminen on aina ollut haastavaa, kuluttajilla on ollut puutetta niin materiasta kuin rahastakin. Tarvittavat selviytymiskeinot ovat kuitenkin ehkä muuttuneet. Aiemmin selviytyminen liittyi puutteen selättämiseen ja siinä tarvittavaan sisukkuuteen. Kulutettavia tuotteita ei ollut tarjolla, valinta tehtiin suppeammasta tuotevalikoimasta ja maksuvälineenä oli selkeästi konkreettinen raha. Oli myös selviydyttävä ilman.

Ylikulutus, eli ihmisen vaikeus tehdä hyvinvointinsa kannalta ”viisaita” valintoja huomattiin ruoan kulutuksessa jo kauan sitten. Ylipaino on ollut ongelmana siitä lähtien kun energiapitoisesta ruoasta ei ole ollut puutetta ja ihmisten on pitänyt tottumuksineen selviytyä notkuvien pöytien ja myyntitiskien tarjonnassa. On selviydyttävä houkutuksista.

Kuluttajan tärkeäksi voimavaraksi on tunnistettu kieltäytymiseen perustuva valinta. Tiedon sijaan on tarjottu erilaisia valintamalleja kuten ruokaympyrät ja muut nyrkkisäännöt. Valistustyöstä huolimatta kuluttajien kyky selviytyä ruokavalinnoistaan tuntuu olevan yhä vaikeampaa ja kansalaisten paino nousee.

Sumentaako mahdollisuus ostaa luotolla käsitystä rahan puutteesta?

Vaikuttaa siltä, että ylikulutuksen ongelma on laajenemassa laajemmin koko arjenhallintaan, kun myös muuhun kuin ruokaan liittyvissä tuotteissa ja palveluissa eletään tarjonnan ähkyssä. Tätä kehitystä tukee pikavipit ja muu luotolla ostaminen. Kyky kieltäytyä mieliteoistaan alkaa olla kulmakivi kaikessa kulutuksessa. Samalla kuluttajan toimintaympäristö monimutkaistuu koko ajan. Kulutuksen kohteet ovat muuttuneet, tuotteiden ja palveluiden oheen on tullut erilaisia tuotteiden ja palveluiden kombinaatioita.

Aiemman puutteesta selviytymiseen käytetyn sisun sijaan, tarvitaankin nyt uudenlaista sitkeyttä. Kutsun tässä blogissa sitä resilienssiksi.

Voidaan ajatella, että osaavan kuluttajan arjen toiminta rakentuu selviämistaitojen ja tahdon varaan. Sitkeys perustuu omien voimavarojen tunnistamiseen ja käyttöönottoon sekä avun hakemiseen läheisiltä tai viranomaisilta, silloin kun ei itse selviydy. Kyse on siis resilienssistä.

Kuluttajalta vaaditaan resilienssiä koko ostopolun ajan esimerkiksi kyvyssä tunnistaa kaupallinen vaikuttaminen, oman maksuvalmiuden arvioinnissa, taidossa tehdä reklamaatio, ratkaisujen löytämisessä talousongelmissa tai tilanteissa, joissa on joutunut huijauksen kohteeksi.

Resilienssiä tarvitaan toimintaympäristön ja ilmaston muutoksessa

Ilmastonmuutoksen uhka on suurimpia kuluttajien ja koko yhteiskunnan resilienssiä vaativia tilanteita. Siitä selviytymiseen tarvitaan ihmisten ja yhteisöjen kykyä toimia muuttuvissa olosuhteissa, kohdata häiriöitä ja kriisejä ja palautua niistä. Turvallisuuden hallinta onnistuu vain, jos kuluttajien toimintatavat joustavat tilanteiden ja olosuhteiden mukaisesti.

Kuluttajan on sopeuduttava uuteen tilanteeseen. Jo nyt globaali talous kuluttaa noin 1,5-kertaisesti sen, mitä maapallo kykenee tuottamaan. Tämä voi heikentää resurssien saatavuutta tulevaisuudessa oleellisesti, mikä johtaa raaka-aineiden hintojen merkittävään nousuun. Resurssien niukkuudella voi siis olla suuri vaikutus talouteen ja kuluttajien elämään.

Uudenalaista toimintakykyä

Kuluttajien on opittava materiaalien optimaalista käyttöä, hukan välttämistä ja vähentämistä, ympäristövahinkojen välttämistä ja luonnonvarojen loppumisen ehkäisemistä. Uutta arvoa pyritään luomaan pienemmistä materiaalisista panoksista.

Tarvitaan resurssiviisautta, joka on kykyä kuluttaa resursseja harkitusti ja hyvinvointia sekä kestävää kehitystä edistävällä tavalla.

Toimintavalmiuksiin tähtäävää opetusta

Tulevaisuus vaatii resilienssiä. Opetuksessa ja kasvatuksessa kannattaa ottaa huomioon, että se on yksilön tai ryhmän kyky, jota voidaan kehittää. Selviytymiskykyisyys liittyy optimismiin, kykyyn nähdä vaikeissakin asioissa myönteistä ja siihen, että näkee omat vaikutusmahdollisuutensa hankaluuksien keskelläkin. Emme voi valita sitä, mitä meille elämässä tapahtuu, mutta voimme tehdä asioille jotain, kun emme jää uhrin asemaan.

Autetaan kasvatuksessa oppilaita kehittämään sisäistä haluaan ja motivaatiota selvitä eri tilanteista. Kun oppilaita kannustaa tunnistamaan oman tilanteensa ja voimavaransa realistisesti, he kykenevät käyttämään niitä haastavissakin tilanteissa.

Voimaantuneita kuluttajia ja kansalaisia

Resilienssi voi syntyä parhaiten edellisessä postauksessani pohtimani kuluttajan voimaantumisen kautta.

Voimaantumisprosessin määritelmissä painotetaan mahdollisuutta vaikuttaa omaa elämää koskeviin päätöksiin. Voimaantuminen lähtee tunteesta, että hallitsee sitä, missä on mukana, tuntee ostamisen eri vaiheet ja voi kokonaiskäsityksen avulla hallita ja kontrolloida omaa kulutustaan.

Voimaantumisen kannalta on tärkeää, että ihminen uskoo voivansa vaikuttaa asioiden kulkuun omassa ympäristössään. Ihmisten käsitykset omasta tehokkuudesta ja kokemus asioiden osaamisesta ovat merkityksellisiä voimaantumisen kannalta.

Ihmisen tulisi voida ymmärtää, kuinka systeemi toimii. Uskomukset omasta elämästä ja mahdollisuuksista ovat keskeinen osa voimaantumisprosessia. Esimerkiksi ostopolun ymmärtäminen on tärkeää kuluttajien yhteistoimintaan ja vuorovaikutukseen sitoutumisessa sekä haluttujen päämäärien saavuttamisessa.

Ihmisen tulisi voida käyttää omaa kontrolliaan omassa elämässään ja osallistua omista lähtökohdistaan yhteisössään.

Opetuksessa tämä tarkoittaa taitavaa pedagogiikkaa tiedon kaatamisen sijaan. Se voi olla tutkimista, harjoittelua sekä eri oppiaineiden yhteistyötä.

Voimaannuttavaa talouskasvatusta

Taina

Keskustelu taloustaidoista käy vilkkaana. TATin tutkimus Talous ja Nuoret osoittaa, että nuorten taloustaidot ovat puutteelliset ja opettajille taloustaitojen opettaminen on vaikeaa.

Veronmaksajien viestintäjohtaja ja päätoimittaja Antti Oksanen kirjoittaa Taloustaitolehdessä viisaasti:

”Taloustaito erillisaineena kuulostaa paperillakin keinotekoiselta. Taloustaidot kun ovat elämäntaitoja, joita pitäisi soveltaa joka aineessa ja joka tilanteessa. Ei digitaitojakaan olla eriyttämässä omaksi oppiaineekseen. Tiukka kapselointi erilleen muusta maailmasta tappoi aikoinaan monen koulukaverin ilon perinteisestä atk:sta tai kaupallisista aineista.”

Uskon, että maailmanlaajuisesti ollaan matkalla poispäin tiukasta oppiainejaosta. OECD:n raportin Education 2030 mukaan koulutuksen pitäisi tuottaa kykyä ratkaista ongelmia, jotka liittyvät ympäristöön, talouteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Elämäntaidot sekä kyky kriittiseen ja systeemiseen ajatteluun korostuvat.

Kuluttaminen ja talous on kokonaisuus

Kuluttajan osaaminen on kimppu tavoiteltavia taitoja ja opittavia sisältöjä, jotka tukevat toinen toisiaan.

Opetuksessa on tärkeää auttaa oppilaita hahmottamaan kokonaisuuksia ja näkemään asioiden yhteyksiä. Opetussuunnitelmassa puhutaan ekososiaalisesta sivistyksestä. Ympäristö, talous ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus liittyvät kaikki ihmisenä toimimisen laajaan kokonaisuuteen. Arjenhallinnan valmiuksia ei synny opettelemalla teoriaa tai taitoja yhdestä näkökulmasta kerrallaan. Tarvitaan opetusta, joka kehittää systeemistä ja kriittistä ajattelua.

Mielestäni opetussuunnitelman tasolla on opetuksen tavoitteita ja mahdollisuuksia talouskasvatuksen toteuttamiseksi asetettu jo nyt paljon. Miksi sitten emme opi taloustaitoja? Miksi opettajat uupuvat aiheen edessä?

Yksittäisiin tietoihin ja taitoihin keskittymisen sijaan kokonaisuuden hallinnan opetusta

Kuluttajuus on viime vuosina tullut digitalisaation ja palvelullistumisen vuoksi yhä monimutkaisemmaksi. Ovatko opetusmenetelmät ja oppimateriaalit seuranneet mukana?

Kuluttajuus opetuksen sisältönä on helpoin toteuttaa abstraktina arvoja pohtivana ”millainen kuluttaja olen?” -keskusteluna, jota voi käydä niin monilukutaidon, taloustaidon, ilmastonmuutoksen ja kestävyyden osaamiskokonaisuuden yhteydessä. Kulutuksen arvopohdinnat näkyvät jo selvästi esim. nuorten ympäristötietoisuuden lisääntymisenä.

Oppilailla on tietoa, että pitää säästää ja olla fiksu kuluttaja, ruutuaikaa pitää rajoittaa ja ilmastomuutos pysäyttää. Kuitenkin on tarpeellista päästä syvemmälle, luoda usko ja valmiudet siihen, että oppilas osaa toimia itse.

Miten arjen taitojen opetusta pitää kehittää?
Opetammeko siis kouluissa liian mekaanisesti rahankäyttöä, säästämistä ja pankkituotteita laajemman taloudenhallinnan ja resurssiviisauden sijaan? Onko taloudellisen lukutaidon määritelmä liian kapea? Onko määritelmässä otettu riittävästi huomioon kuluttajan erilaiset mahdollisuudet toimia, jos hän on vähävarainen?

Tätä minut saa pohtimaan Talentia-lehden artikkeli Taloussosiaalityö tutkii suhdetta rahaan. Siinä pohditaan, että taloudellinen toimintakykyisyys tarkoittaa muun muassa sitä, kuinka ihminen kykenee tulemaan rahan kanssa toimeen, eli millaisia tietoja ja taitoja sekä niin sanottua taloudellista lukutaitoa hänellä on, jotta hän saisi rahat riittämään. Pelkkä tietojen ja taitojen lisääminen ei kuitenkaan toimeentulo-ongelmia ratkaise.

Kun tapaan koulutuksissa opettajia, he usein toteavat, etteivät hallitse digitaalisen kuluttamisen ja monimutkaistuvien markkinoiden kokonaisuutta, joten heillä ei ole aikaa ja voimia ottaa selvää ja opettaa kaikkea kuluttajuuteen liittyvää.

Varsinkin kuluttajan oikeudet ja sopimusjuridiikka koetaan vaikeana opettaa eikä se tunnu perusopetuksen oppilaille kovin ajankohtaiselta.

Kuitenkin ostaminen on aina sopimus ja taloudenhallinta perustuu sopimuksiin – myös nuorten ostoksissa ja rahankäytössä.

Voiko ostopolkumallia käyttämällä opettaja voimaannuttaa oppijaa hallitsemaan talouttaan?
Kuluttajapolitiikassa on puhuttu jo jonkin aikaa kuluttajien voimaannuttamisesta. Voimaannuttamisen käsite taitaa olla alun alkaen sosiaalityön käsitteitä. Voimaantumisprosessin määritelmissä painotetaan mahdollisuutta vaikuttaa omaa elämää koskeviin päätöksiin.

Voimaantuminen lähtee tunteesta, että hallitsee sitä, missä on mukana, tuntee ostamisen eri vaiheet ja niihin liityvät oikeudet ja vastuut ja sen kautta voi hallita ja kontrolloida omaa toimintaansa.

Kuluttaminen voidaan kuvata sarjana kokemuksia ja tilanteita, joita nimeämällä ja selittämällä yksilöt oppivat näkemään toimintansa ja päämääriensä samankaltaisuuden eri asioita hankittaessa. Kuluttajakasvatuksessa on viime vuosina kehitetty mallia, jossa kuluttajuutta lähestytään tietosisältöjen sijaan toiminnan eli ostamisen prosessin kautta.  Kun ymmärtää omaa toimintaansa näkee myös helpommin mahdollisuutensa saavuttaa omia itselle tärkeitä päämääriä ja toimia omien arvojensa mukaan. Olipa kyse sitten säästeliäisyydestä tai ympäristöystävällisyydestä.

Kun auttaa oppilasta hahmottamaan ostopolkua, päästään käsiksi omiin resursseihin ja mahdollisuuksiin kuluttajana ja jopa hallitsemaan niitä. Näin oppijalle syntyy motivaatio hallita kuluttamistaan sekä positiivinen elämänusko.

Taloustaitojen opetus on siis monimuotoinen kokonaisuus. On tärkeää, että opettajat saavat täydennyskoulutusta, jossa he itse voimaantuvat kuluttajana ja saavat kokonaiskuvan ostopolusta – eli kuluttamisen prosessista ja taloudenpidosta systeeminä.

Seuraavat kolme voimaantumisteorian periaatetta kannattaa muistaa, kun taloustaidosta puhutaan. Ne ovat samat opettajille kuin oppijoillekin

  1. Voimaantumisen kannalta on tärkeää, että ihminen uskoo voivansa vaikuttaa asioiden kulkuun omassa ympäristössään. Ihmisten käsitykset omasta tehokkuudesta ja kokemus asioiden osaamisesta ovat merkityksellisiä voimaantumisen kannalta.
  2. Ihmisen tulisi voida ymmärtää, kuinka systeemi toimii. Uskomukset omasta elämästä ja mahdollisuuksista ovat keskeinen osa voimaantumisprosessia. Esimerkiksi ostopolun ymmärrys on tärkeää kuluttajien yhteistoimintaan ja vuorovaikutukseen sitoutumisessa sekä haluttujen päämäärien saavuttamisessa.
  3. Ihmisen tulisi voida käyttää omaa kontrolliaan omassa elämässään ja osallistua omista lähtökohdistaan yhteisössään.

Opetusmenetelminä ja koulun arjessa tämä tarkoittaa tutkivaa oppimista, harjoittelua sekä eri oppiaineiden yhteistyötä, kun opetetaan arjenhallintaa.

 

Auta nuorta hallitsemaan taloustaidot – ota käyttöösi nämä välineet!

Vieraskynä

Suomen Setlementtiliiton koordinoima Mun talous -toiminta tavoittaa nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia. Tavoitteita ovat nuorten talousosaamisen edistyminen ja talousongelmien väheneminen. Toiminnan taustalla on Mun talous -hanke (2013–2017). Sen aikana kehitetyt Puhu rahasta -materiaalit on tarkoitettu nuorille ja nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille.

Nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset viestivät kaipaavansa ohjeita ja materiaaleja nuorten taloudellisen lukutaidon edistymisen tukemiseen ja ylivelkaantumisen ehkäisyyn. Puhu rahasta – pieni opas talouden käsittelyyn on vastaus ammattilaisten esittämiin toiveisiin käsikirjasta, joka rohkaisee ottamaan raha-asiat puheeksi, kertoo hyvistä toimintamalleista ja vinkkaa parhaista käytännöistä, palveluista ja materiaaleista. Opas on tarkoitettu ammattilaisille nuorten talous- ja velka-asioiden käsittelyn tueksi. Oppaassa kannustetaan ammattilaisia ja kasvattajia ottamaan raha-asiat puheeksi. Siinä käydään läpi arjen talouden hallintaan kuuluvia asioita, kerrotaan, miten ohjeistaa nuorta velkojen itsenäisessä selvittämisessä, esitellään velkojen järjestelykeinot ja vinkataan hyvistä toimintamalleista. Opas pitää sisällään myös keskeisen talousaiheisen sanaston ja siihen on koottu hyödyllisiä verkkosivustoja, oppaita, taloudenhallinnan välineitä, laskureita, maksuttomia neuvontapalveluita, pelejä ja muita työkaluja, jotka sopivat niin nuorille kuin nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille talous- ja velka-asioiden ensiavun apuvälineiksi. Opas julkaistiin syyskuussa 2017 ja nyt vuoden alusta siitä saatiin kolmas, uudistettu painos.

Puhu rahasta -tehtäväkirja on suunnattu itsenäistyville nuorille raha-asioiden ja taloudenhallinnan tarkasteluun. Siinä paneudutaan arjen raha-asioihin tehtävien muodossa. Tehtäväkirja on toiminnallinen apuväline, kun omilleen aikova tai jo itsenäisesti asuva nuori haluaa kehittää omaa taloudenhallintaansa. Tehtäväkirjassa on käytännön työkaluja rahankäyttöön, ja harjoitusten avulla opetellaan muun muassa, kuinka tärkeää suunnittelu ja ennakointi ovat oman talouden haltuunotossa.

Puhu rahasta -juliste rohkaisee nuoria ja ammattilaisia ottamaan raha-asiat puheeksi. Juliste on tarkoitettu kiinnitettäväksi näkyville tiloihin, joissa nuorten kanssa toimitaan. Sen sanoma on: ”Täällä voit puhua rahasta.”

Puhu rahasta ja asumisesta -huoneentaulu on nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille suunnattu työväline, joka helpottaa arjesta, asumisesta ja rahankäytöstä puhumista myönteiseen ja ratkaisukeskeiseen sävyyn. Huoneentaulu sisältää keinoja ja apukysymyksiä, kuinka ottaa asumisen asiat ja taloudenhallinta esiin asiakastapaamisen yhteydessä.

Kaikkia Puhu rahasta -materiaaleja voi tilata maksutta. Ne löytyvät myös sähköisessä muodossa Mun talouden verkkosivuilta: muntalous.fi/materiaalit.

Mun talouden verkkosivuilta löydät muitakin hyödyllisiä materiaaleja ja paljon ajankohtaista tietoa, esim. aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja selvityksiä. Sivuilta löydät myös Omat rahat -palvelun, joka tarjoaa apua henkilökohtaiseen taloudenhallintaan erilaisissa elämäntilanteissa. Palvelusta saa tietoa, mitä voi itse tehdä asioiden eteen ja mistä voi hakea apua. Lisäksi verkkosivuille tullaan kevään aikana kokoamaan sähköinen materiaalipankki eri toimijoiden tuottamista taloudenhallinnan materiaaleista. Materiaalipankkia täydennetään uusien tuotosten myötä.

Mun taloutta voit seurata myös Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Youtubessa. Pysy kuulolla – puhutaan rahasta!

Artikkelin on kirjoittanut Ella Niini, kehittämiskoordinaattori Mun talous -toiminta

Kuluttaminen metatyönä

Taina

Bongasin omassa somevirrassani kaverini jakaman Kodin kuvalehden artikkelin ”Kun kodin metatyö uuvutti minut, lopetin sen – tämä päätöksestä seurasi”. Se kertoo kodeissa tehtävästä metatyöstä. Artikkelin mukaan kodin ja perheen elämän projektipäälliköintiä kutsutaan metatyöksi. Metatyö tarkoittaa vaikkapa juuri harrastusten sekä ruoka- ja vaatehuollon suunnittelu- ja organisointityötä, joka tehdään ennen varsinaista työtä. Tähän kotitalouksien metatyöhön lisään digitaalisen ajan sopimusten hallinnan ja palveluiden käytön organisoinnin, sekä tietysti digitaalisen ajan lastenkasvatuksen.

Jään miettimään mikä meidät uuvuttaa. Onko se perinteinen ruoka- ja vaatehuollon organisointi, aikana, jolloin ruokatalouden pyörittäminen on tehty yhä helpommaksi? Vai kuormittaako meitä sittenkin vastuu taloudesta ja kuluttamisen hallinnasta? Vai palveluiden ostamisen ja käyttämisen taitojen äärirajoilla ponnistelu.

Käyttäytymisen taloustiede näkee kuluttajan epärationaalisena toimijana, joka toimii tunteiden mukaan, vaikka tietää miten pitäisi toimia. Kiireessä ja paineen alla ihminen tekee helpommin harkitsemattomia ratkaisuja. Digitaalinen aika kuormittaa ihmisen päätöksentekoa.

Mainokset ja esimerkiksi digitaaliset kauppapaikat hoputtavat ostamaan, kiirehdi, näytölle nousee tekstejä kuten: ”vain enää kaksi jäljellä”, ”kohdetta katselee lisäksesi neljä ostajaa.” Kodin ja perheen projektipäälliköt suorittavat hankintapäällikön toimia kiireen ja paineen alla.

Fyysinen työ vähenee, hallintatehtävät monimutkaistuvat
Kuluttaja tarvitsee uudenlaista kokonaiskuvaa arjesta, jotta pystyy tarvittavaan metatyöhön. Niin perheiden kuin sinkkujenkin uusi kotitaloustyö on digitaalisen kuluttamisen hallinta ja ajankäyttö. Uskon, että perinteisellä kotitalouden osaamisella ja sen projektipäälliköinnillä on edelleen paikkansa. Sitä tarvitaan, koska on olemassa kuluttamisen ja ostamisen prosessi, joka on läsnä digitaalisessa arjessa jatkuvasti. Se on metatyötä, jota emme tule ajatelleeksi. Sen hallinta on usein jäsentymätöntä, tiedostamatonta ja aikaavievää.

Kuluttajapolitiikassa puhutaan kuluttajan voimaannuttamisesta. Mielestäni kuluttajaa helpottaa, kun on tietoinen siitä, että on hallinnoimassa kahta todellisuutta: reaalimaailman lisäksi myös digiympäristöään. Kuluttaja voimaantuu kun ostoprosessin kokonaisuus on kuluttajalla hallussa ja hän hahmottaa mitä tapahtuu ennen kauppaa, kaupan aikana sekä näkee myös tilanteet kaupanteon jälkeen. Koko ostoprosessin aikana on olemassa oikeuksia ja vastuita sekä hyväksi koettuja toimintamalleja, joita voidaan oppia ja opettaa. Kulutusprosessien hallinta auttaa myös kestävään toimintaan laajemminkin kansalaisena toimittaessa.

Tärkeintä on, ettei digiajan metatyö lamaannuta ihmistä, sillä kotitalouden hallintaa tarvitaan edelleen.

Mitä eläminen maksaa? Kohtuullinen kulutus sopiviksi paloiksi pureskeltuna

Vieraskynä

Helsingin Yliopiston Kuluttajatutkimuskeskus julkaisi päivitetyt versiot kohtuullisen kulutuksen viitebudjeteista marraskuun 2018 puolessavälissä. Viitebudjetit on rakennettu yhteistyössä asiantuntijoiden, tutkijoiden ja eri elämäntilanteissa olevien tavallisten kuluttajien kanssa. Etenkin viimeksi mainittujen rooli korostuu viitebudjetteja laadittaessa. Tällä varmistetaan se, että budjetit eivät ole vain ylhäältä päin saneltuja elämisen standardeja, vaan aidosti arkea ja sen menorakennetta kuvaavia.

Viitebudjetteja voi hyödyntää opetus- ja neuvontakäytössä monin eri tavoin.

Ensinnäkin, ne tarjoavat mahdollisuuden pilkkoa omien menojen kaltainen suuri ja monitahoinen kokonaisuus pienempiin ja helpommin hallittaviin osiin. Sen sijaan, että puhuisimme oppilaiden kanssa rahan käytöstä kokonaisuutena, voimme eriyttää sen vaikkapa asumista tai ruokaa koskeviin menoihin. Näin asian käsittely helpottuu ja vältämme oman talouden asioiden käsittelyssä helposti syntyvän informaatioähkyn tai jopa ahdistuksen.

Pienten kokonaisuuksien kautta päästään takaisin suuremman kokonaisuuden hallintaan. Kun yksittäiset kululuokat on käsitelty, on helppo koota ne yhteen ja miettiä, vastaako oma menorakenne nykyistä tulotasoa ja olisiko jossain kategoriassa vähentämisen varaa. Tätä kautta päästään myös toiseen viitebudjettien helposti hyödynnettävään ominaisuuteen eli omien menojen vertailuun suhteessa muihin.

Me ihmiset, iästä riippumatta, vertailemme mielellämme itseämme ja käyttäytymistämme muihin. Tahdomme tietää, miten oma elämämme suhteutuu monella osa-alueella erilaisiin tilastollisiin keskiarvoihin. Kohtuullisen kulutuksen viitebudjetit mahdollistavat oman elämäntapamme suhteuttamisen siihen, millaisena asiantuntijat, tutkijat ja tavallinen kansa sen kohtuullisena vähimmäistasona näkevät. Tämä on paitsi mielenkiintoista, niin myös kannustavaa; omien menojen kohtuullisempaan suuntaan muuttamisesta kiittävät paitsi lompakko niin myös ympäristö.

Takuusäätiö ja Marttaliitto ovat yhteisessä Rahat riittää -kehittämishankkeessaan (2018-2020) tuottaneet neljästä eri viitebudjettien kotitaloustyypistä infograafit. Näissä perusinformaatio esimerkiksi alle 45-vuotiaan yksinasuvan, lapsiperheen tai eläkeläispariskunnan viitebudjettien mukaisista menoista on muutettu graafiseen ja helposti omaksuttavaan muotoon. Infograafeista löytyy myös tyhjä budjettipohja, johon jokainen voi itse kirjata omat pienempiin kategorioihin jaetut menonsa ja verrata niitä kohtuullisen kulutuksen viitebudjetteihin.

Opettajana näen infograafeissa merkittävän osan opetus-, neuvonta- ja ohjaustyön ydintä.

Meidän tehtävänämme on muuttaa vaikeaselkoinen, hankalasti saatavilla oleva tai toisinaan jopa hieman tylsäkin tieto helppokäyttöiseen ja kiinnostavaan muotoon.

Liian valmiiksi emme kuitenkaan aihetta saa pureskella, vaan pyrimme vain herättämään mielenkiinnon ja halun soveltaa tätä tietoa omaan elämään. Näin päästään käsiksi todelliseen oppimiseen, jossa teoria ja konkretia yhdistyvät yksilön arkielämää hyödyttävällä tavalla.

Infograafit ovat vapaasti ladattavissa Takuusäätiön ja Marttojen verkkosivuilta. Toivomme niiden laajaa käyttöä erilaisten kohderyhmien keskuudessa ja kuulemme myös mielellämme kokemuksia niiden käytöstä.

Artikkelin on kirjoittanut Erkki Ukkola, joka toimii hankekoordinaattorina Rahat riittää -hankkeessa Marttaliitossa

Kohti ”resurssiviisautta”

Taina

Kuluttaminen on resurssien käyttöä. Se käsittää luonnon resurssit, talouden resurssit, sosiaaliset resurssit ja ajan resurssin. Uutena resurssina on myös ihmisistä digitaalisessa ympäristössä kerätty data. Opetuksessa resurssien käytön ajatellaan olevan talouskasvatusta. Luonnon resurssit siirretään ympäristökasvatuksen lokeroon, joka perustuu luonnontieteisiin. Taloudenpito nähdään rahankäyttönä ja se taas perustuu taloustieteisiin. Aika resurssina ja sen käyttö sekä kodin talous mielletään kuuluvaksi kotitaloustieteisiin ja kuluttajaekonomiaan. Dataa vaihdon välineenä ja resurssina ei vielä taida mikään tieteenala omistaa kouluopetuksen näkökulmasta.

Suuntaamme kohden yhä monialaisempia oppimiskokonaisuuksia ja tähtäämme tiedon lisäämisen sijasta viisauteen ja sivistykseen, jolla osataan toimia arjessa.

Kukaan ei voi kiistää talouskasvatuksen tarvetta. Pitää osata käyttää rahaa ja ostaa sen verran mihin omat rahat riittävät. Yhä useammin esitetään kouluopetukselle vaade opettaa budjetin tekoa.

Samaan aikaan ilmastonmuutos osoittaa luonnon resurssien käytön vievän meitä vääjäämättömästi kohti ekokatastrofia. Kouluopetukselle esitetään uusi vaade, on opetettava kuluttamaan ympäristöystävällisiä tuotteita.

Kolmannessa keskustelussa pohditaan lasten ruutu-aikaa, vanhempien roikkumista somessa ja pohditaan, miten ajankäyttöä voisi opettaa. Miten ihmisten aika saataisiin riittämään elämää, terveyttä ja hyvinvointia ylläpitäviin asioihin.

Neljännessä keskustelussa mietitään, miten yksilö voi antaa tai olla antamatta omat tietonsa mainonnan kauppatavaraksi maksuttomissa palveluissa. Tätäkin ”Mihin ja miksi tietonsa antaa ja mitä sillä saa?” -resurssia olisi tärkeä oppia kansalaisen hallitsemaan.

Voisimmeko oppijan kannalta yhdistää nämä kaikki arjen taidot yhdeksi kokonaisuudeksi? Yksinkertaisin ja perinteisin tapa olisi puhua oppiaineesta, jonka opetuksen tavoitteena olisi:

  • auttaa oppilasta hahmottamaan mitä kaikkea arjessa kuluttaa, mitä resursseja hänellä on
  • innostaa oppilasta tutkimaan miten eri resurssit ovat kytköksissä toisiinsa
  • auttaa oppilasta suunnittelemaan omien resurssien käyttöä
  • rohkaista oppilasta käyttämään kaikkia resurssejaan tasapainoisesti

Näihin tavoitteisiin voisi varmaan lisätä paljon muitakin. Pääajatukseni on kuitenkin se, että sen sijaan, että eri resurssien käytön opetuksessa keskittyisimme vain yhteen tärkeään ”resurssiluokkaan”, vaan näkisimme kokonaisuuksia, joilla on yhteiset lainalaisuudet. Kaikille resursseille on yhteistä se, että liikakäyttö yleensä aiheuttaa ongelmia niin yksilölle kuin yhteisöllekin. Resurssien tasainen jakautuminen tuo hyvinvointia yleensä kaikille. Resurssit ovat siis vaihdon välineitä ja niitä yhdistää kuluttaminen laajassa merkityksessään. Ohessa oleva kuvio ”Kuluttajana kulutuskierrossa” havainnollistaa Vuokko Jarvaa mukaillen kotitalouden resurssien käyttöä.

Onko kuluttajuus siis resurssiviisautta, jossa yhdistyy vastuu elinympäristöstä, omasta taloudesta, omasta ajankäytöstä sekä ymmärrys omista oikeuksia käytettäessä vaihdon välineenä niin rahaa kuin dataakin?

Miten näitä taitoja opitaan tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan helpoimman kautta eli perustamalla uusia oppiaineita, vaan pikemminkin suuntaamme kohden yhä monialaisempia oppimiskokonaisuuksia ja tähtäämme tiedon lisäämisen sijasta viisauteen ja sivistykseen, jolla osataan toimia arjessa.