Syksyllä 2021 yhteiskunta on palautumassa koronapandemiasta. Yhteiskunnan toimintaa on pystytty avaamaan kohtuullisesti rokotekattavuuden parannuttua. Poikkeuksellinen aika on rajoittanut monien yritysten toimintaa, mutta se on luonut myös uutta. Erityisesti verkkokaupan rooli kauppakassipalveluineen, ruokalähetteineen ja pakettipalveluineen muuttaa kulutustottumuksia todennäköisesti pysyvästi. Teknologian kehitys esimerkiksi suoratoistopalveluissa on mullistanut viihteen käyttöämme viime vuosina. Samalla on muuttunut myös tarpeet kuluttajansuojassa, jonka
Kategoria: Kuluttajakauppa
Saanko esitellä verkkosivujemme tuoreimman oppimistehtävän: Kaupan peruminen! Käyttöösi on suunniteltu työpistetehtävä, joka soveltuu yläkoulun kotitalouden ja yhteiskuntaopin oppitunneille. Tehtävissä hyödynnetään narratiivista pedagogiikkaa sekä vahvistetaan oppijoiden ongelmanratkaisukykyä ja tiedonhankintataitoja. Työpistetehtävät auttavat ymmärtämään kaupan perumista nuorelle ajankohtaisista näkökulmista käsin. Työpisteitä on viisi ja ne on jaettu seuraaviin aihepiireihin: ostaminen yksityishenkilöltä kustomoidun tuotteen tilaaminen reklamaatio vaihto- ja palautusoikeus
Tulevana kotitalousopettajana minua kiinnostaa kuluttajakasvatuksen osa-alueet ja se, miten opetuksessa näkyy kotitalouden sisältöalue Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa. Aloin pohtimaan opintojeni pro gradu -työn aihetta kuluttajakasvatukseen liittyen. Oltuani yhteydessä Taina Mäntylään Kilpailu- ja kuluttajavirastossa, innostuin keskustelujen jälkeen Ostopolku -opetusmateriaalista tutkimusaiheena. Ostopolkumallissa on esillä koko ostamisen kaari, lähtien tiedonhankinnasta ja mainonnasta aina tuotteen hävittämiseen tai jatkokäyttämiseen. Ostopolku
Maksuhäiriöt lisääntyvät, kotitaloudet velkaantuvat ja huoli kansalaisten taloustaidosta on käsin kosketeltavaa. Suomen Pankki käynnisti helmikuussa hankkeen kotitalouksien talousosaamisen edistämiseksi. Kouluihin on puolestaan ehdotettu talousopetuksen lisäämistä. Talous ja nuoret TAT:in (2019) selvityksen mukaan 94 prosenttia opettajista pitää taloustaitojen edistämistä tärkeänä tehtävänä koulussa. Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta päätti vastata talousosaamisen yhteiskunnalliseen haasteeseen toteuttamalla Talousosaaminen-kurssin pedagogeille helmi-toukokuussa 2020.
Aloitin tammikuussa harjoittelijana Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) oppimisen tiimissä. Sain valita, haluanko työskennellä viitenä päivänä viikossa kolmen kuukauden ajan vai kolmena päivänä viikossa viiden kuukauden ajan. Valitsin jälkimmäisen toteutustavan ja se on toiminut opintojeni ohessa äärimmäisen sujuvasti! Millaista on aloittaa työnteko KKV:n oppimisen tiimissä? Työni KKV:ssa alkoi kattavalla perehdytyksellä. Huomasin heti, että virastossa arvostetaan harjoittelijoita