Tulevana kotitalousopettajana minua kiinnostaa kuluttajakasvatuksen osa-alueet ja se, miten opetuksessa näkyy kotitalouden sisältöalue Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa. Aloin pohtimaan opintojeni pro gradu -työn aihetta kuluttajakasvatukseen liittyen. Oltuani yhteydessä Taina Mäntylään Kilpailu- ja kuluttajavirastossa, innostuin keskustelujen jälkeen Ostopolku -opetusmateriaalista tutkimusaiheena. Ostopolkumallissa on esillä koko ostamisen kaari, lähtien tiedonhankinnasta ja mainonnasta aina tuotteen hävittämiseen tai jatkokäyttämiseen. Ostopolku
Kategoria: Ammatillinen osaaminen
Maksuhäiriöt lisääntyvät, kotitaloudet velkaantuvat ja huoli kansalaisten taloustaidosta on käsin kosketeltavaa. Suomen Pankki käynnisti helmikuussa hankkeen kotitalouksien talousosaamisen edistämiseksi. Kouluihin on puolestaan ehdotettu talousopetuksen lisäämistä. Talous ja nuoret TAT:in (2019) selvityksen mukaan 94 prosenttia opettajista pitää taloustaitojen edistämistä tärkeänä tehtävänä koulussa. Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta päätti vastata talousosaamisen yhteiskunnalliseen haasteeseen toteuttamalla Talousosaaminen-kurssin pedagogeille helmi-toukokuussa 2020.
Aloitin tammikuussa harjoittelijana Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) oppimisen tiimissä. Sain valita, haluanko työskennellä viitenä päivänä viikossa kolmen kuukauden ajan vai kolmena päivänä viikossa viiden kuukauden ajan. Valitsin jälkimmäisen toteutustavan ja se on toiminut opintojeni ohessa äärimmäisen sujuvasti! Millaista on aloittaa työnteko KKV:n oppimisen tiimissä? Työni KKV:ssa alkoi kattavalla perehdytyksellä. Huomasin heti, että virastossa arvostetaan harjoittelijoita
Mahtavia uutisia: olemme julkaisseet ensimmäisen korkeakouluille ja ammatillisiin oppilaitoksiin tarkoitetun opettajan oppaamme! Opettajan opas auttaa suunnittelemaan korkeakouluun ja ammatilliseen oppilaitokseen soveltuvia opintokokonaisuuksia, joissa kuluttajansuojan periaatteita tarkastellaan myyjän tai palveluntarjoajan näkökulmasta. Osaaminen on jaettu kolmeen eri tasoon, joten tiedon syvyyden voi kohdentaa opiskelijoiden koulutusasteella tavoitellun osaamisen tason mukaiseksi. Opetuksen suunnittelussa tulee huomioida myös opiskelijoiden aiemmat tiedot
Saavuimme keväiseen Kokkolaan tiistaina 10.3. Tunnelma oli iloisen jännittynyt seuraavana päivänä koittavan rekry-tapahtuman johdosta. Olimme tavanneet Centrian projektipäällikkö Asta Aikkila-Vatasen viime syksyisillä yrittäjyyskasvatuspäivillä ja huomasimme nopeasti, että meillä on yhteisiä tavoitteita. Saimme kutsun tapahtumaan, joka yhdistää opiskelijat, opettajat ja paikalliset yrittäjät. Odotukset olivat korkealla, sillä pääsisimme vaihtamaan ajatuksia kuluttajaosaamisesta ammattikorkeakoulun ja yritysten kanssa. Vastaanotto Kokkolassa