Keskustelu taloustaidoista käy vilkkaana. TATin tutkimus Talous ja Nuoret osoittaa, että nuorten taloustaidot ovat puutteelliset ja opettajille taloustaitojen opettaminen on vaikeaa.

Veronmaksajien viestintäjohtaja ja päätoimittaja Antti Oksanen kirjoittaa Taloustaitolehdessä viisaasti:

”Taloustaito erillisaineena kuulostaa paperillakin keinotekoiselta. Taloustaidot kun ovat elämäntaitoja, joita pitäisi soveltaa joka aineessa ja joka tilanteessa. Ei digitaitojakaan olla eriyttämässä omaksi oppiaineekseen. Tiukka kapselointi erilleen muusta maailmasta tappoi aikoinaan monen koulukaverin ilon perinteisestä atk:sta tai kaupallisista aineista.”

Uskon, että maailmanlaajuisesti ollaan matkalla poispäin tiukasta oppiainejaosta. OECD:n raportin Education 2030 mukaan koulutuksen pitäisi tuottaa kykyä ratkaista ongelmia, jotka liittyvät ympäristöön, talouteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Elämäntaidot sekä kyky kriittiseen ja systeemiseen ajatteluun korostuvat.

Kuluttaminen ja talous on kokonaisuus

Kuluttajan osaaminen on kimppu tavoiteltavia taitoja ja opittavia sisältöjä, jotka tukevat toinen toisiaan.

Opetuksessa on tärkeää auttaa oppilaita hahmottamaan kokonaisuuksia ja näkemään asioiden yhteyksiä. Opetussuunnitelmassa puhutaan ekososiaalisesta sivistyksestä. Ympäristö, talous ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus liittyvät kaikki ihmisenä toimimisen laajaan kokonaisuuteen. Arjenhallinnan valmiuksia ei synny opettelemalla teoriaa tai taitoja yhdestä näkökulmasta kerrallaan. Tarvitaan opetusta, joka kehittää systeemistä ja kriittistä ajattelua.

Mielestäni opetussuunnitelman tasolla on opetuksen tavoitteita ja mahdollisuuksia talouskasvatuksen toteuttamiseksi asetettu jo nyt paljon. Miksi sitten emme opi taloustaitoja? Miksi opettajat uupuvat aiheen edessä?

Yksittäisiin tietoihin ja taitoihin keskittymisen sijaan kokonaisuuden hallinnan opetusta

Kuluttajuus on viime vuosina tullut digitalisaation ja palvelullistumisen vuoksi yhä monimutkaisemmaksi. Ovatko opetusmenetelmät ja oppimateriaalit seuranneet mukana?

Kuluttajuus opetuksen sisältönä on helpoin toteuttaa abstraktina arvoja pohtivana ”millainen kuluttaja olen?” -keskusteluna, jota voi käydä niin monilukutaidon, taloustaidon, ilmastonmuutoksen ja kestävyyden osaamiskokonaisuuden yhteydessä. Kulutuksen arvopohdinnat näkyvät jo selvästi esim. nuorten ympäristötietoisuuden lisääntymisenä.

Oppilailla on tietoa, että pitää säästää ja olla fiksu kuluttaja, ruutuaikaa pitää rajoittaa ja ilmastomuutos pysäyttää. Kuitenkin on tarpeellista päästä syvemmälle, luoda usko ja valmiudet siihen, että oppilas osaa toimia itse.

Miten arjen taitojen opetusta pitää kehittää?
Opetammeko siis kouluissa liian mekaanisesti rahankäyttöä, säästämistä ja pankkituotteita laajemman taloudenhallinnan ja resurssiviisauden sijaan? Onko taloudellisen lukutaidon määritelmä liian kapea? Onko määritelmässä otettu riittävästi huomioon kuluttajan erilaiset mahdollisuudet toimia, jos hän on vähävarainen?

Tätä minut saa pohtimaan Talentia-lehden artikkeli Taloussosiaalityö tutkii suhdetta rahaan. Siinä pohditaan, että taloudellinen toimintakykyisyys tarkoittaa muun muassa sitä, kuinka ihminen kykenee tulemaan rahan kanssa toimeen, eli millaisia tietoja ja taitoja sekä niin sanottua taloudellista lukutaitoa hänellä on, jotta hän saisi rahat riittämään. Pelkkä tietojen ja taitojen lisääminen ei kuitenkaan toimeentulo-ongelmia ratkaise.

Kun tapaan koulutuksissa opettajia, he usein toteavat, etteivät hallitse digitaalisen kuluttamisen ja monimutkaistuvien markkinoiden kokonaisuutta, joten heillä ei ole aikaa ja voimia ottaa selvää ja opettaa kaikkea kuluttajuuteen liittyvää.

Varsinkin kuluttajan oikeudet ja sopimusjuridiikka koetaan vaikeana opettaa eikä se tunnu perusopetuksen oppilaille kovin ajankohtaiselta.

Kuitenkin ostaminen on aina sopimus ja taloudenhallinta perustuu sopimuksiin – myös nuorten ostoksissa ja rahankäytössä.

Voiko ostopolkumallia käyttämällä opettaja voimaannuttaa oppijaa hallitsemaan talouttaan?
Kuluttajapolitiikassa on puhuttu jo jonkin aikaa kuluttajien voimaannuttamisesta. Voimaannuttamisen käsite taitaa olla alun alkaen sosiaalityön käsitteitä. Voimaantumisprosessin määritelmissä painotetaan mahdollisuutta vaikuttaa omaa elämää koskeviin päätöksiin.

Voimaantuminen lähtee tunteesta, että hallitsee sitä, missä on mukana, tuntee ostamisen eri vaiheet ja niihin liityvät oikeudet ja vastuut ja sen kautta voi hallita ja kontrolloida omaa toimintaansa.

Kuluttaminen voidaan kuvata sarjana kokemuksia ja tilanteita, joita nimeämällä ja selittämällä yksilöt oppivat näkemään toimintansa ja päämääriensä samankaltaisuuden eri asioita hankittaessa. Kuluttajakasvatuksessa on viime vuosina kehitetty mallia, jossa kuluttajuutta lähestytään tietosisältöjen sijaan toiminnan eli ostamisen prosessin kautta.  Kun ymmärtää omaa toimintaansa näkee myös helpommin mahdollisuutensa saavuttaa omia itselle tärkeitä päämääriä ja toimia omien arvojensa mukaan. Olipa kyse sitten säästeliäisyydestä tai ympäristöystävällisyydestä.

Kun auttaa oppilasta hahmottamaan ostopolkua, päästään käsiksi omiin resursseihin ja mahdollisuuksiin kuluttajana ja jopa hallitsemaan niitä. Näin oppijalle syntyy motivaatio hallita kuluttamistaan sekä positiivinen elämänusko.

Taloustaitojen opetus on siis monimuotoinen kokonaisuus. On tärkeää, että opettajat saavat täydennyskoulutusta, jossa he itse voimaantuvat kuluttajana ja saavat kokonaiskuvan ostopolusta – eli kuluttamisen prosessista ja taloudenpidosta systeeminä.

Seuraavat kolme voimaantumisteorian periaatetta kannattaa muistaa, kun taloustaidosta puhutaan. Ne ovat samat opettajille kuin oppijoillekin

1. Voimaantumisen kannalta on tärkeää, että ihminen uskoo voivansa vaikuttaa asioiden kulkuun omassa ympäristössään. Ihmisten käsitykset omasta tehokkuudesta ja kokemus asioiden osaamisesta ovat merkityksellisiä voimaantumisen kannalta.
2. Ihmisen tulisi voida ymmärtää, kuinka systeemi toimii. Uskomukset omasta elämästä ja mahdollisuuksista ovat keskeinen osa voimaantumisprosessia. Esimerkiksi ostopolun ymmärrys on tärkeää kuluttajien yhteistoimintaan ja vuorovaikutukseen sitoutumisessa sekä haluttujen päämäärien saavuttamisessa.
3. Ihmisen tulisi voida käyttää omaa kontrolliaan omassa elämässään ja osallistua omista lähtökohdistaan yhteisössään.

Opetusmenetelminä ja koulun arjessa tämä tarkoittaa tutkivaa oppimista, harjoittelua sekä eri oppiaineiden yhteistyötä, kun opetetaan arjenhallintaa.