Avainsana: Kulutustottumus

#Palveluhävikki – mitä se on ja milloin sitä tulee?

Aloititko joulun aikana palvelun, jota et enää hyödynnä? Tai huomaatko harrastavasi salikortin maksamista salilla käynnin sijaan? Käyttämättömistä palveluista maksaminen ei ole mitenkään harvinaista nykypäivänä, sillä maksullisten palveluiden ostaminen on äärettömän helppoa. On kyse palveluhävikistä, kun kuluttaja maksaa palvelusta käyttömaksua kuukausittain vaikkei käyttäisi sitä aktiivisesti.

Lukuvinkkejä laiturinnokkaan!

Selailin KKV:n blogiarkistoja ja löysin mitä mainioimpia postauksia. Ensimmäinen ajatukseni oli, että nämä aarteet on jaettava lukijoille kesäpäivien huviksi ja hyödyksi. Valitsin blogiteksteistä kolme suosikkiani. Kolmikossa on luettavaa niin kulutuskäyttäytymisestä, nettihuijauksista ja koulujen ja yritysten yhteistyöstä.

Tuuppausta tutkimassa

Tuuppaus (engl. nudging) on Richard Thalerin kehittämä käyttäytymis-taloustieteellinen teoria, jonka havaitsemisesta hänet palkittiin Nobelilla vuonna 2017. Teorian mukaan ihmisten ostokäyttäytyminen on irrationaalista, mikä tekee sen ennakoimisen mahdottomaksi. Tuuppaamisella ohjataan kuluttajaa tekemään joko hänen itsensä tai ympäristön kannalta edullisia valintoja. Tuotteen valinnasta tehdään tuuppauksen avulla entistä helpompaa ja houkuttelevampaa, jotta kuluttajat tarttuisivat siihen matalalla kynnyksellä. YK:n

Lue lisää

Ongelmallisen rahapelaamisen ennaltaehkäisy tarpeen

Suomessa pelataan kansainvälisesti tarkasteltuna poikkeuksellisen paljon rahapelejä, neljänneksi eniten maailmassa. Suosituimpia rahapelejä Suomessa ovat lotto, rahapeliautomaatit ja erilaiset raaputusarvat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemän väestökyselyn mukaan vuonna 2015 80 % kyselyyn vastanneista suomalaisista oli pelannut jotain rahapeliä, miehet naisia enemmän. Noin kolmannes pelasi rahapelejä viikoittain. Viime aikoina on julkisuudessa käyty vilkasta keskustelua rahapelaamisen haitoista.

Lue lisää

Luolahenkilön tunteita online

Media on muuttumassa yhä enenevissä määrin liikkuvaksi kuvaksi. Käsitykset elämästä ja todellisuudesta muodostuvat yhä useammin videoiden ja elokuvien kautta. Liikkuvassa kuvassa korostuvat tunne-elämykset. Kuluttajakasvatuksessakin käsitellään yhä enemmän tunnetaitoja. Kuluttajan ostopolku on kulutusprosessi, joka alkaa haaveista ja harkinnasta, etenee ostotapahtuman ja maksamisen kautta tuotteen ja palvelun käyttöön, sopimusten hallintaan sekä niihin liittyvien maksujen hoitamiseen, joissakin tapauksissa reklamointiin tai

Lue lisää