Avainsana: Nuoret

Kuluttajakasvatuksella on paikkansa opetuksessa

Vielä kymmenen vuotta sitten, kun aloimme puhua lasten kuluttajakasvatuksesta, sitä pidettiin lähes mahdottomana ajatuksena. Silmiä avasi tutkimustulokset, jossa todettiin, että Alle kaksivuotiaat lapset tunnistavat tuotemerkkejä ja osaavat pyytää tuotteiden ostamista. Alle nelivuotiaat lapset pystyvät tekemään ostoksia opastettuina. Kahdeksanvuotiaat lapset tekevät itsenäisiä ostopäätöksiä. Yhdeksänvuotiaat lapset ovat alkaneet toimia kuluttajan roolissa. Kymmenvuotiaat lapset ovat omaksuneet merkittävimmät kulutustottumuksensa

Lue lisää

Nuoret kannustavat toisiaan aktiivisiksi kuluttajiksi

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on tuottanut yhteistyössä Nuorten Akatemian kanssa kaksi opetusvideota, jotka liittyvät kuluttajan oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä sopimuksiin.  Kuluttajataitoja opetetaan kouluissa monen eri oppiaineen yhteydessä. Oman arjen ja talouden hallinnan kannalta nuorten on hyvä tietää perusasiat kaupankäyntiin ja sopimuksiin liittyvistä säännöistä. Mobiili- ja verkkokaupan yleistyminen edellyttää lisäksi uusien toimintatapojen opettelua.KKV pyrkii tekemään nuorille

Lue lisää