Avainsana: Opetussuunnitelma

Oletko kuluttajakasvatuksen myytin murtaja?

OPS 2016 on paikallisesti työn alla. Se mahdollistaa monipuolisen kuluttajakasvatuksen. Kuluttajuus on monessa oppiaineessa ja laaja-alaisessa osaamisessa mukana. Kun vuonna 2002 aloittelin kuluttajakasvatuksen asiantuntijana, mietittiin voiko lasta edes pitää kuluttajana. Törmäsinpä usein myös kriittiseen tokaisuun, että mikä ihmeen kuluttajakasvatus – kuluttamaan ei pidä opettaa, ainakaan koulussa. Nyt enää harva kyseenalaistaa esimerkiksi taloustaitojen tärkeyttä. Vieläkin soraääniä

Lue lisää

Esiopetus on oivallinen tilaisuus aloittaa kohtuullinen kuluttaminen

Yksi esiopetuksen opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen tavoitteista ja oppimiskokonaisuuksista on ” kasvan ja kehityn”. Tässä oppimiskokonaisuudessa pyritään yhdessä lasten kanssa tarkastelemaan lasten kohtaamaa mainontaa ja pohtimaan kohtuullisen kuluttamisen merkitystä. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa kannustetaan käyttämään lasten leikkejä ja piirustuksia kuluttajakasvatuksen pohjana, kun opetellaan tulkitsemaan esimerkiksi erilaisia mainoksia. Kysyin syyslukukauden alkaessa muutamalta esiopetuksen opettajalta näkemyksiä ja kokemuksia siitä,

Lue lisää

Koulu, oppimista vai markkinointia varten?

Koulu ei ole markkinointikanava mutta koulussa opitaan markkinoinnin ja yrittämisen pelisäännöistä. Koulutyöhön sisältyy toimintamuotoja, joissa tarjoutuu tilaisuus oppia tuntemaan erilaisia ammatteja ja yhteisöaloja sekä yritystoimintaa. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot ovat osa tulevaisuuden peruskoulussa opittavaa laaja-alaista osaamista. Oppilaita ohjataan tarkastelemaan kulutustottumuksiaan kestävän tulevaisuuden näkökulmasta, tarkastelemaan mainosviestintää analyyttisesti ja toimimaan kriittisinä ja vastuullisina kuluttajina. Perusopetus on

Lue lisää

Opettamisen tavoitteet luovat oppimisen jatkumon – oikea-aikainen kuluttajaosaaminen mahdolliseksi

Kotitaloudet elävät teknologisoituvaa aikaa, joka helpottaa tuotteiden ja palvelujen tilaamista ja sopimusten tekemistä sekä laskujen maksamista. Toisaalta arki etääntyy ruoan tuotannosta, kun oma ruoanvalmistus ja yhteiset ruokailuhetket vähenevät. Ruokakulttuurin muutos ja ruokasivistys puhuttavat. Yhä useammalta nuorelta ja aikuiselta on rapistunut arkiseen kaupankäyntiin, taloudenpitoon, asumiseen ja syömiseen liittyvä osaaminen. Kotitalouden opetus kouluissa ja oppilaitoksissa luo osaltaan

Lue lisää

Omien oikeuksien ja vastuiden tunteminen auttaa selviytymään

Lukiolainen suoritti ajokokeen hyväksytysti ja sai paperisen ajoluvan. Hän ihmetteli kuukauden kuluttua, miksi lopullinen ajokortti ei tulekaan postissa, kuten käytäntö on? Lukiolaiselle alkoi koulun ulkopuolinen oppitunti asioinnista. Ensimmäisenä oli soitto Trafiin ja tiedustelu, missä kortti viipyy. Sieltä hänelle vastattiin, ettei hänellä tietojärjestelmän mukaan ole ajokorttia.  Ihmetys, olenko ajanut ilman korttia kuukauden. Entä jos poliisi olisi

Lue lisää