Avainsana: Raha-asiat

Nuoret tarvitsevat tukea talousosaamiseen – Rahat riittää -hanke vastasi kysyntään

Mitä sinulla tulee ensimmäiseksi mieleen, kun ajattelet nuorten talousosaamista? Ajatteletko ehkä pikavippejä ja maksuhäiriömerkintöjä? Vai sittenkin suomalaisnuorten PISA-menestystä talousosaamisessa? Huoli nuorten talousosaamisesta on todellinen. Takuusäätiössä nuorten velkaantuminen näkyy takaushakemukissa, joissa hakijoina on ensimmäistä kertaa 2000-luvulla syntyneitä. Maksuhäiriömerkinnöissä korostuvat erityisesti nuoret miehet, vaikka nuorten osalta on näkyvissä myös pientä muutosta parempaan suuntaan.

Blogin helmiä

Tutustuin harjoittelujaksoni alussa blogin julkaisuarkistoon, mistä löysinkin paljon mielenkiintoista luettavaa. Valitsin postauksista omat suosikkini, joiden lukemista suosittelen myös sinulle. Postaukset puhuttelivat minua ajankohtaisuudellaan samalla herätellen minua pohtimaan omaa toimintaani niin kuluttajana kuin tulevana opettajanakin. 1. Uudet maksutavat hämmentävät myös opettajia Teksti on julkaistu elokuussa 2018, mutta maksutapojen nopean kehityksen vuoksi aihe puhututtaa edelleen. Uudet maksutavat

Lue lisää

Auta nuorta hallitsemaan taloustaidot – ota käyttöösi nämä välineet!

Suomen Setlementtiliiton koordinoima Mun talous -toiminta tavoittaa nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia. Tavoitteita ovat nuorten talousosaamisen edistyminen ja talousongelmien väheneminen. Toiminnan taustalla on Mun talous -hanke (2013–2017). Sen aikana kehitetyt Puhu rahasta -materiaalit on tarkoitettu nuorille ja nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille. Nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset viestivät kaipaavansa ohjeita ja materiaaleja nuorten taloudellisen lukutaidon edistymisen tukemiseen ja

Lue lisää