Samaan aikaan kun pohditaan riihikuivan käteisen tulevaisuutta, markkinoille saapuu alati uusia vaihtoehtoisia maksutapoja. Käteinen, maksukortti ja laskulla maksaminen ovat varmasti kaikille tuttuja, mutta kun puhutaan yhä monipuolisemmasta mobiilimaksamisesta, datalla maksamisesta tai hyödykesidonnaisista luotoista, joutuisin miettimään kaksi kertaa ennen maksutapaan tarttumista. Oma lukunsa ovat bitcoinit. Rahalla maksamisen sijaan oppilaille kannattaisikin ehkä konkretisoida yleisesti kuluttajakaupan vaihdannan välineistä
Avainsana: raha
Sain taannoin seurata keskustelua, jossa kahvipöydässä nuoriso esitteli käyttöön ottamaansa mobiilimaksusovellusta. Uudet menetelmät kiinnostavat, joten vanhempi polvi tarttui välittömästi omaan puhelimeensa ja latasi saman tien maksusovelluksen kännykkäänsä. Siinä jo kahvittelun aikana siirtyi näppärästi euro tililtä toiselle. Varovasti herättelin keskustelua maksamisen turvallisuudesta ja tietosuojasta. Taisin saada heti kalkkiksen leiman, kun esitin samaa huolta kuin eläkeikäisiin kuuluva
Raha tuli laajamittaisesti tavallisen kansalaisen käyttöön siirryttäessä omavaraistaloudesta markkinatalouteen, kun rahaa tarvittiin vaihdon välineenä hyödykehankinnassa. Markkinataloudessa hyödykkeiden saatavuus, hinnat ja laatu markkinoilla määrittelevät rahan ostovoiman: kuinka paljon ja millaisia hyödykkeitä tietyllä rahasummalla saa. Raha toimii myös arvon mittana ja säilyttäjänä, joka perustuu yhteiseen sopimukseen. Raha on myös valuuttaa, jonka rooli tuli konkreettisesti esille, kun Suomessakin
Tulojen ja menojen tasapainottamisen pitäisi olla varsin helppoa. Kulutetaan vain sen verran, kun on rahaa. Ei se sen kummallisempaa ole! Mutta, mutta: ei meitä ihmisiä ole rakennettu niin, että se olisi helppoa ja yksinkertaista. Kuluttajina meillä on tarpeemme, ja markkinavoimat luovat meille jatkuvasti lisää mahdollisuuksia ostella tuotteiden ja palvelusten runsaasta tarjonnasta. Yleensä meillä kuitenkin on vain
Talouskasvatusta on painotettava kouluissa yhä enemmän. Tästä lähtökohdasta kaikki ovat yhtä mieltä. Toinen juttu onkin sitten se, kuka opettaa ja millä tavalla. Saksassa on käynnistetty keskustelu siitä, pitäisikö ulkopuolisen riippumattoman tahon arvioida rahoituspalveluyritysten jakamaa aineistoa, jota oppitunneilla käytetään. Mainonnan ja oppimateriaalin raja voi olla häilyvä. Opettajat tarvitsevat myös tukea tehtävässään, joten aineiston puolueeton tarkastelu voisi