Omista tiedoista huolehtiminen on taito

Perjantaina sovellettavaksi tulevan EU:n tietosuoja-asetuksen johdosta monet palvelut päivittävät käyttöehtojaan ja lähettävät siitä sähköpostia. Nyt on hyvä hetki myös kouluissa puhua tietosuojasta ja siitä, että uudet ehdot kannattaa nyt lukea läpi ja selventää mitä muutoksia palvelun tietosuojaan on tulossa.

Oppilaille on hyvä tuoda esiin, että kuluttajalla on oikeuksia, jotka liittyvät häntä koskevien tietojen käsittelyyn markkinoinnissa ja kuluttajakaupassa. Henkilötietoja ovat kaikki sellaiset tiedot, jotka voidaan yhdistää kuluttajaan tai hänen perheeseensä jollakin tavalla. Myös sähköisten palveluiden käytöstä jäävät ”sähköiset jäljet” ovat henkilötietoja, jos ne voidaan yhdistää käyttäjään. Rekisteröidyn kuluttajan henkilötietojen käsittelystä vastaa se yritys eli rekisterinpitäjä, jonka toimintaa varten kuluttajan tietoja kerätään ja käsitellään.

Digitaalisuuden tuoma alusta- ja jakamistalous lisäävät tarvetta tiedostaa kenen kanssa kauppaa käy, kenen kanssa sopimuksen tekee, miten kuluttajan henkilötietoja käsitellään sekä millä säännöillä kulloinkin toimitaan.

Lue lisää

Varhaislapsuuden arjessa syntyvät kuluttajataidot ja tottumukset

Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018 nostaa esiin tärkeän kysymyksen: Lasten arki köyhyydessä. Tässä arjessa lapset oppivat tietonsa, taitonsa, asenteensa, toimintavalmiutensa sekä hyvinvointiin vaikuttavat tottumuksensa.

Mikä on alle kouluikäisen lapsen arkea?
Ihmisellä on syvään juurtunut ajatus, että kotiin liittyvät asiat opitaan kotona ja kodin kulttuurin kautta. Tätä täydentää varhaiskasvatus. On vanhempien ja huoltajien velvollisuus ja oikeus kasvattaa lapsensa. Meillä on kasvatusperinne, jonka mukaan olemme toimineet vuosituhansia. Arjen taidot on opittu kotona ja tekemällä on opittu. Arkikokemus on kuitenkin erilainen silloin, kun arki laajenee älypuhelimen tai tabletin kautta erilaisiin digitaalisiin ympäristöihin, jotka eivät ole vanhemmille tai kasvattajille tuttuja.

Lue lisää

Mitä ja miten opetamme, kun nuoren arki on palvelualustalla?

Inspiroiduin löytäessäni mediakasvattajien Fb-ryhmästä julkaisun, joka alkaa tiiviillä nykytilanteen kuvauksella:

”Digitaalinen teknologia on ollut sosiaalisen muutoksen katalysaattori henkilökohtaisten tietokoneiden yleistymisestä 1980-luvulla, World Wide Webin leviämiseen 1990-luvulla ja edelleen mobiililaitteiden ja sosiaalisen median nousuun 2000-luvulla. Vaikka koulut ovat monin tavoin sopeutuneet kehityskulkuun kahden viime vuosikymmenen aikana, yleinen käsitys on, että lasten, esiteinien ja teinien elämä pyörii sellaisten digitaalisten teknologioiden ja uusien toimintatapojen ympärillä, jotka ovat jotain aivan muuta kuin mitä he kohtaavat kouluopetuksessa.”

Lue lisää

Lapsen digisivistys syntyy aikuisen kanssa

Tietotekniikka, ruutu-aika ja lasten taidot puhuttavat aina. HS 22.11 2017 kirjoittaa aiheesta otsikolla ”Antakaa lasten käyttää kännyköitä niin paljon kuin he haluavat ja lopettakaa diginatiiveista puhuminen, sanoo 77-vuotias viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija”

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija Marja-Liisa Viherä on artikkelin mukaan jo viime vuosituhannella ollut huolestunut siitä, että osa ihmisistä syrjäytyy, koska heillä ei ole riittäviä tietoyhteiskunnan vaatimia viestintävalmiuksia.

Kuluttajakasvatuksen näkökulmasta hän on oikeassa. Kun esimerkiksi ruutu-ajan määrästä keskustellaan ja asetetaan tuntimääriä, olisi tarpeen pohtia määrän sijaan sitä, mitä verkossa olemisesta opetamme ja mitä verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme. Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään.

Lapset tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Laitteiden arviontikin on mahdotonta ilman aikuisten tukea.

Älä jätä lasta yksin digilaitteiden pariin
HS 22.11. 2017 julkaisi myös artikkelin ”Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset” Sen sijaan, että pelkästään asetamme kasvatuksen nimissä rajoituksia lapsen laitteiden käyttöön, on tarpeen pohtia asiaa syvällisemmin.

Vaikka digitaalisuus muuttaa toimintaympäristöä, lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja  pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä siinä halutaan kertoa.

Maksullisten pelien hintoja olisi hyvä arvioida tarkemmin: montako tuttua asiaa digitaalisen palvelun käyttömaksulla voisi saada, millä pelissä maksetaan – rahalla, tiedolla vai ajalla. Pohditaan myös omaa ajan ja rahan käyttöä sekä tietosuojaa.

Yhdessä tehden ja mallia seuraamalla lapsi oppii suojaamaan yksityisyyttään ja tietojaan. Yhteinen matka digimaailmassa on parhaimmillaan yhtä opettava ja mukava kokemus kuin luontoretki. Opitaan hahmottamaan maailmaa ja vältetään jyrkänteitä valitsemalla ikäkaudelle sopivia reittejä.

Jos lapsi jätetään kulkemaan yksin digilaitteineen, voi oppiminen jäädä suppeaksi ja pelkästään tekniseksi. Lapsi tarvitsee kokemusta oikeasta ja väärästä turvallisen aikuisen kanssa. Matkaoppaana voi olla eri ikäisiä ja eri asioista kiinnostuneita aikuisia. Lapselle jo sellainenkin kokemus, että vanhempi väki ei osaa käyttää laitteita, on opettava ja maailmankuvaa laajentava.

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuuttaa eletään monenlaisessa maailmassa. Omistaminen tai ei-omistaminen määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona.

Palkatonta datatyötä 24/7

Kolmisen vuotta sitten pohdiskelin tässä blogissa, miten kotitöiden puurtaminen on muuttunut itsepalveluyhteiskunnassa ahertamiseksi. Viikko sitten järjestimme Älykoti-tilaisuuden yhteistyössä Helsingin yliopiston kotitalousopettajien opetussuunnan kanssa, jossa keskustelimme mm. kodeissa tehtävien päätösten taloudellisesta merkityksestä.

Keynote- puhujamme Saara Taalas totesi, että talous on nostettava kotitalouden ytimeen ja osaamisen kulmakiveksi. Ruokahuollosta, puhtaudesta ja lastenkasvatuksesta huolehtiminen ovat edelleen kodin ydintoimintoja, mutta kotitalouksissa tehtävä työ on muuttunut paljon.

Palveluiden käyttö on lisääntynyt. Kodin ajankäyttöön on tullut sekä passiivinen että aktiivinen ”klikkailu” – tykkäämme, jaamme ja tilaamme. Toimintoihin median ääressä kulutettiin jo kolme vuotta sitten niin paljon aikaa, että jo silloin tarjosin uutta käsitettä ”kotien palkaton markkinointityö”. Muutamassa vuodessa algoritmien ja sisältömarkkinoinnin muodot ovat monipuolistuneet niin, että voimme todeta, että kotitaloudet ovat alustatalouden palkattomassa datatyössä.

Kotitaloudet valjastettuna alustatalouden palkattomaan datatyöhön
Digitaalisuus on tuonut mukanaan alustat ja sovellukset, jotka mahdollistavat uudenlaista toimintaa. Siitä käytetään sellaisia käsitteitä kuin jakamistalous, alustatalous ja tilaustalous. Osallistumme alustojen palkattomaan datatyöhön luullakseni melkein kaikki – tavalla tai toisella, tiedostaen tai tietämättämme. Hakukoneet jauhavat tiedonhaustamme ja tekemisistämme markkinakelpoista dataa, jaamme sosiaalisessa mediassa erilaisten tuotteiden ja palveluiden hauskoja tietoiskuja ja kaupallisia tiedotteita. Tykkäämme ja pelaamme pelejä, ja kerromme muille hassun hauskat testien tuloksemme.

Kaiken palkattoman datatyön teemme ilopalkalla ja vapaaehtoisesti. Suostuisitko reaalimaailmassa koekaniiniksi tai esimerkiksi jakamaan omaan naapuristoon mainoslehtisiä ilman rahallista korvausta?

Paljonko enemmän yritys olisi joutunut maksamaan, jos se olisi postitse jakanut tutuillesi saman määrän kaupallisia tiedotteita kuin sinä somen kautta? Mitä maksaisi perinteinen kuluttajiin kohdistuva haastattelututkimus verrattuna hakukoneiden meistä keräämään dataan.

Mainonnan jakamisen ohella luovutamme somen testeissä ja sivustovierailuilla markkinoijille hyödyllistä tietoa itsestämme ja kulutustottumuksistamme. Annamme kaiken tämän yritysten käyttöön ja edelleen myytäväksi.

Vastineeksi avoimuudestamme ja palkattomasta datatyöstä saamme tässä alustatalouden itsepalvelukulttuurissa ”ilmaiset” palvelut. Opetuksen näkökulmasta asia on monimutkainen ja haastava. Tästä uudesta taloudesta voi riippua maamme talous. Toisaalta kysymys on siitä kulttuurista, jota yhdessä luomme.

Samaan aikaan verkossa toimii myös rahallista korvausta vastaan klikkailevia toimijoita mm. trolleja. Myös tubettajat ja bloggarit ovat oma joukkonsa kaupallisesta viestinnästä ansiota saavia toimijoita.

Onko opetuksessa aika puhua alustataloudesta ja datasta?

Kuluttajakasvatus ja kuluttajuus lienevät niitä asioita, joihin verkko on vaikuttanut kaikista eniten. Uusissa ympäristöissä kuluttamiseen liittyvät lainalaisuudet sekä oikeudet ja vastuut voivat tuntua hämärtyvän, silti myös verkossa pätevät samat säännöt ja arvot kuin offline kuluttajuudessakin.

Datasta on tullut uusi vaihdon väline, jota on tarpeen opettaa yhteiskuntaopin osana ja sen rinnalla, kun talouskasvatuksessa puhutaan rahasta. Kotitalouden oppiaineessa on puhuttu perinteisesti palkattomasta kotityöstä, mutta mikä on palkattoman datatyön osuus kotien ajankäytössä ja palveluiden valinnassa ja hankinnassa?

Yhä tärkeämpää on oppia toiminaan tietoisena tiedon ”levittäjänä ja henkilökohtaisten tietojen kerääjänä ja luovuttajana”.