Kohti ”resurssiviisautta”

Kuluttaminen on resurssien käyttöä. Se käsittää luonnon resurssit, talouden resurssit, sosiaaliset resurssit ja ajan resurssin. Uutena resurssina on myös ihmisistä digitaalisessa ympäristössä kerätty data. Opetuksessa resurssien käytön ajatellaan olevan talouskasvatusta. Luonnon resurssit siirretään ympäristökasvatuksen lokeroon, joka perustuu luonnontieteisiin. Taloudenpito nähdään rahankäyttönä ja se taas perustuu taloustieteisiin. Aika resurssina ja sen käyttö sekä kodin talous mielletään kuuluvaksi kotitaloustieteisiin ja kuluttajaekonomiaan. Dataa vaihdon välineenä ja resurssina ei vielä taida mikään tieteenala omistaa kouluopetuksen näkökulmasta.

Suuntaamme kohden yhä monialaisempia oppimiskokonaisuuksia ja tähtäämme tiedon lisäämisen sijasta viisauteen ja sivistykseen, jolla osataan toimia arjessa.

Kukaan ei voi kiistää talouskasvatuksen tarvetta. Pitää osata käyttää rahaa ja ostaa sen verran mihin omat rahat riittävät. Yhä useammin esitetään kouluopetukselle vaade opettaa budjetin tekoa.

Samaan aikaan ilmastonmuutos osoittaa luonnon resurssien käytön vievän meitä vääjäämättömästi kohti ekokatastrofia. Kouluopetukselle esitetään uusi vaade, on opetettava kuluttamaan ympäristöystävällisiä tuotteita.

Kolmannessa keskustelussa pohditaan lasten ruutu-aikaa, vanhempien roikkumista somessa ja pohditaan, miten ajankäyttöä voisi opettaa. Miten ihmisten aika saataisiin riittämään elämää, terveyttä ja hyvinvointia ylläpitäviin asioihin.

Neljännessä keskustelussa mietitään, miten yksilö voi antaa tai olla antamatta omat tietonsa mainonnan kauppatavaraksi maksuttomissa palveluissa. Tätäkin ”Mihin ja miksi tietonsa antaa ja mitä sillä saa?” -resurssia olisi tärkeä oppia kansalaisen hallitsemaan.

Voisimmeko oppijan kannalta yhdistää nämä kaikki arjen taidot yhdeksi kokonaisuudeksi? Yksinkertaisin ja perinteisin tapa olisi puhua oppiaineesta, jonka opetuksen tavoitteena olisi:

  • auttaa oppilasta hahmottamaan mitä kaikkea arjessa kuluttaa, mitä resursseja hänellä on
  • innostaa oppilasta tutkimaan miten eri resurssit ovat kytköksissä toisiinsa
  • auttaa oppilasta suunnittelemaan omien resurssien käyttöä
  • rohkaista oppilasta käyttämään kaikkia resurssejaan tasapainoisesti

Näihin tavoitteisiin voisi varmaan lisätä paljon muitakin. Pääajatukseni on kuitenkin se, että sen sijaan, että eri resurssien käytön opetuksessa keskittyisimme vain yhteen tärkeään ”resurssiluokkaan”, vaan näkisimme kokonaisuuksia, joilla on yhteiset lainalaisuudet. Kaikille resursseille on yhteistä se, että liikakäyttö yleensä aiheuttaa ongelmia niin yksilölle kuin yhteisöllekin. Resurssien tasainen jakautuminen tuo hyvinvointia yleensä kaikille. Resurssit ovat siis vaihdon välineitä ja niitä yhdistää kuluttaminen laajassa merkityksessään. Ohessa oleva kuvio ”Kuluttajana kulutuskierrossa” havainnollistaa Vuokko Jarvaa mukaillen kotitalouden resurssien käyttöä.

Onko kuluttajuus siis resurssiviisautta, jossa yhdistyy vastuu elinympäristöstä, omasta taloudesta, omasta ajankäytöstä sekä ymmärrys omista oikeuksia käytettäessä vaihdon välineenä niin rahaa kuin dataakin?

Miten näitä taitoja opitaan tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan helpoimman kautta eli perustamalla uusia oppiaineita, vaan pikemminkin suuntaamme kohden yhä monialaisempia oppimiskokonaisuuksia ja tähtäämme tiedon lisäämisen sijasta viisauteen ja sivistykseen, jolla osataan toimia arjessa.

Maapallon tuho – kuluttajan syy?

Media välittää meille nykyään lähes päivittäin tietoa siitä, kuinka länsimaiset kulutustottumuksemme ovat kestämättömiä ja ohjaavat väistämättömään tuhoon. Koko maailman käsittävä ylikulutuspäivä oli tänä vuonna 1. elokuuta, kun Suomen osalta ylikulutuspäivä oli jo 11. huhtikuuta (WWF 2018). Ylikulutuspäivällä tarkoitetaan sitä päivää, jona olemme kuluttaneet luonnonvarat, joiden tulisi kestää koko vuoden. Edellä olevista päivämääristä näemme jo entuudestaan tietämämme totuuden: vauras länsi on pitkälti vastuussa ylikulutuksesta.

Taustalla oleva toive on, että nykyisiä kulutustottumuksia ei siis tarvitsisi muuttaa, vaan nykyinen kulutuskulttuuri muuttuisi itsestään kestäväksi.

Kulutuksen kestämättömyys on ollut jo varsin pitkään tiedossa, ja sen hillitsemiseen on ainakin ajatuksen tasolla sitouduttu. Esimerkiksi YK on määritellyt Agenda 2030:ssa seitsemäntoista kestävän kehityksen tavoitetta (YK 2015). Nämä tavoitteet on vahvistettu vuonna 2015, ja ne käsittävät näin ollen viidentoista vuoden ajanjakson. Myös EU on nostanut maapallon resurssien riittävyyden keskiöön ympäristöpolitiikassaan (EU 2018).Lue lisää

Monimuotoistuva kulutusmaisema haastaa kotitalousopetusta

Kuukausi sitten järjestimme kotitalousopettajien koulutuspäivän. Tämän blogin kahdessa edellisessä postauksessa nuoret, vasta opettajaksi valmistuvat pohtivat digitalisoituvan arjen taitojen ottamista mukaan opetukseen.

Pohdin koulutuspäivien porinahetkillä eli ”pikadeiteillä” kuulemaani ja työpisteillä muistiin kirjoitettuja ajatuksia. Mieleeni piirtyi kuva moninaisista yksilöllisistä kulutusmaisemista. Oppitunnilla opettajan oma kokemus ja kulutusmaisema sekä oppilaiden omat, digitaalisena aikana muotoutuneet maisemat kohtaavat.

Lue lisää

Älykodissa ympäristöarvot keskeisiä – haasteena elektroniikkajäte

Tekniikan etiikka tuli koteihin sähkön mukana. Oli päätetty, että on kaikkien kansalaisten oikeus saada nauttia sähkön tuomista eduista. Ihmisille tuli myös antaa oikeanlaista tietoa järkiperäisestä ja taloudellisesta sähkön käytöstä. Sähkölaitosten tuli toimia puolueettomina ja rehellisinä neuvonantajina.

Tekniikkaan liittyvät eettiset ja kestävän kehityksen kysymykset ovat sitten sähkön tulon laajentuneet ja monimutkaistuneet. Menneinä aikoina tavarat ja laitteet hankittiin loppuelämäksi, eikä esimerkiksi kierrätys ollut tuolloin keskeinen näkökulma.

Ympäristöarvot mukaan tekniikan kehitykseen
Nykyään ympäristöasiat ovat hyvin näkyvästi esillä tekniikan kehityksessä. Suurin osa elektroniikan tuotannosta tapahtuu maissa, joissa ympäristöstä huolehtiminen on heikkoa, ja joissa on pulaa puhtaasta vedestä. Kehitysmaissa elektroniikkajäte aiheuttaa suuria ympäristöongelmia. Sen lisäksi, että sitä syntyy kehitysmaissa, sitä myös kuljetetaan sinne muista maista epävirallisissa järjestelmissä kierrätettäväksi.Blonde girl looks at TVs in supermarket

Elektroniikan valmistukseen kuluu paljon erilaisia raaka-aineita. Esimerkiksi useiden kodin älylaitteiden sisältämien mikrosirujen valmistukseen tarvitaan fossiilisia polttoaineita, kemikaaleja, harvinaisia mineraaleja ja vettä. Monet elektroniikkaan käytetyt raaka-aineet ovat vaarassa loppua lähivuosina. Raaka-aineista voi tulla myös terveyshaittoja.

Ollaan kuitenkin menossa parempaan suuntaan. Uusien innovaatioiden kohdalla pyritään arvioimaan niiden ympäristövaikutuksia. Erilaiset ympäristösertifikaatit ovat yleistyneet tehtaissa ja elektroniikkajätteen kierrätykseen on kiinnitetty huomiota. On myös syntynyt tekniikan aloja, jotka ensisijaisesti keskittyvät haittojen vähentämiseen ja jo olemassa olevien ongelmien korjaamiseen. Tavoitteena on kiertotalous, jossa kestävyys ja korjattavuus otettaisiin jo suunnitteluvaiheessa huomioon.

Ympäristöarvojen noudattaminen kaikessa asuntorakentamisessa merkitsee huomion kiinnittämistä asuntojen laatuun ja kestävyyteen, materiaalien kierrätettävyyteen, terveellisyyteen ja energiatalouteen. Nämä arvot kannattaisi muistaa myös remontoidessa. Esimerkiksi keittiöremontissa syntyy paljon kaatopaikkajätettä, vaikka osa materiaalista olisi kierrätettävissä.

Älylaitteiden lyhyt käyttöikä ei tue kestävää kehitystä
Laitteet kulkevat pitkän matkan valmistusmaista käyttömaihin. Tähän kuluu paljon energiaa, mutta taloudellisesti laitteet kannattaa valmistaa kaukomaissa, koska valmistuskustannukset ovat pienemmät.

Kaupan hyllyltä älykotiin päästyään älylaitteen käyttöikä ei ole kovin pitkä. Tuotteet vikaantuvat herkästi ja valmistaja saattaa lakata tekemästä laitteeseen päivityksiä 2-3-vuoden jälkeen laitteen valmistuksesta. Päivittämättömästä laitteesta tulee turvaton ja näin ollen käyttökelvoton. Tämä ei lisää kuluttajien luottamusta tuotteiden laatuun. Laitteiden lyhytikäisyys kuitenkin pakottaa kuluttajia tekemään jatkuvasti uusia hankintoja.

Kodin elektroniikkalaitteet voivat olla suurikokoisia ja vievät paljon tilaa kierrätyksessä. Laitteita on haastava purkaa osiin ja osia on näin hankala uudelleen käyttää. Älylaite joutuu usein siis jätteeksi sellaisenaan. Elektroniikkajätteen määrä kasvaa koko ajan. EU:ssa syntyy noin kymmenen miljoonaa tonnia tietokonejätettä vuodessa.

Vastauksena kuluttajien ärsytykseen EU:n sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta on esittänyt parlamentille päätöslauselmaa, jonka tarkoitus on pidentää tuotteiden käyttöikää ja parantaa korjattavuutta. Tämä helpottaisi myös jätteen määrää.