Ryhtyisinkö yrittäjäksi? Avaimet hyvään yrittäjyyteen ja reiluun kaupankäyntiin

Ei kommentteja

Yrittäjiä tarvitaan kuluttajakaupassa. Ilman yrittäjiä ja yritysten palveluksessa olevia ei kuluttajilla ole ostettavaa. Kestävän kehityksen näkökulmasta tarvitaan vastuullisesti tuotettuja tuotteita ja palveluita sekä oikeudenmukaisia kauppasopimuksia. Tarvitaan monenlaista osaamista.

  1. Uskoa omaan ideaan

Ihan ensimmäisenä tarvitaan motivaatio ja usko omaan ideaan sekä ammattitaitoon. Jotta yritys tulisi menestymään, tulee yrittäjän oma motivaatio olla kunnossa. Lisäksi yrittäjän tulee motivoida myös mahdolliset työntekijänsä.

Yrittäjän tulee itse uskoa omaan ideaan sekä ammattitaitoon.

2. Asiakaslähtöisyyttä sekä tarmokkuutta

Yrityksen perustaminen sekä ylläpitäminen vaatii omistajaltaan suoritushalua ja tarmokkuutta. Mutta se ei yksin riitä, pitää olla asiakaslähtöinen. Kuluttajakauppa ei ole aina ruusuilla tanssimista, asiakaspalautetta ja reklamaatioita saa jokainen yrittäjä. Kun tuntee omat oikeutensa ja velvollisuutensa myyjänä, kykenee hoitamaan asiakkaiden yhteydenotot sujuvasti. Asiakaslähtöisyyden, palveluhalun ja tarmokkuuden ollessa kohdillaan yrittäjä uskaltaa yrittää yhä uudelleen ja uudelleen mahdollisista virheistä oppien. Hyvin hoidettu reklamaatio ja myyjänvastuun mukainen asiakassuhteen ylläpito on myyntivaltti.

3. Myyjänvastuun tuntemista

Itseluottamus perustuu siihen, että tietää ja taitaa riittävästi kuluttajakaupasta. Kun tunnet omat vastuusi ja tiedät mistä voit etsiä tietoa olet jo pitkällä. Myyjänvastuun tunteminen on kivijalka ja tärkeä osa riskienhallintaa. Kun perustiedot ovat hallinnassa voit uskoa itseesi ja ideaasi. Samalla voit tehdä vaikutuksen asiakkaisiin ja verkostoosi, ja sinuun uskotaan ja luotetaan.

4. Vastuunkantoa, oma-aloitteisuutta ja itsenäisyyttä

Yrittäjä on viime kädessä yksin vastuussa menestymisestään. Yrittäjän kannattaa oma-aloitteisesti seurata eri viranomaisten antamaa neuvontaa. Hyvin menestyvät yritykset ovat kaikkien etu.

Franchising-yrittäjä saa tavallista yrittäjää enemmän tukea ja neuvoja emoyhtiöltä ja monesti myös konseptin valmiina. Kun harkitset yrittäjyyttä, kiinnitä huomiota millaiseen myyjänvastuuseen sinua konseptissa ohjataan. Yrittäjänä annat kasvot ja kannat vastuun kaikessa yrityksen toiminnassa, asiakaspalvelua unohtamatta.

Toivotamme hyvää Yrittäjän päivää 5.9 kaikille yrittäjille ja yrittäjiksi opiskeleville!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.