By Havahduin hiljattain siihen, kuinka olemme edenneet viisivuotiaan poikani kanssa kuluttajuuden arjen ydinilmiöihin. Poika on myynyt kesällä mökkikunnan kesäkirpparilla omia lelujaan ja kasvattanut näin oman rahapussinsa sisältöä. Hän laskee ahkerasti euroja ja muutamia seteleitään. Selkeästi 5, 10 ja 20 euron setelit viehättävät pientä myyntimiestä.
Kauppareissuilla hän tarkkailee eri tuotteiden hintalappuja ja laskee sormilla paljonko vaihtorahaa tulisi, jos tuotteen maksaisi tietyillä rahoilla. Vaikka hän tunnistaa ja hallitsee numeroita jo jonkin verran, tuottaa pienelle ihmiselle selkeästi haastetta kokonaisuuden hahmottaminen. Miten viisi euron kolikkoa voi, tai edes voisi olla yhtä paljon kuin yksi viiden euron seteli?
Oman rahan saaminen on selkeästi herättänyt hänessä kaikkivoipaisuuden tunteen ja ostohalun. Koska hänestä lompakossa oleva raha on loputon, on siitä saanut hyvän aasinsillan johdatella näinkin pientä kuluttajaa arjen keskusteluihin tutkimaan kuluttajuuden ydinilmiöitä – tunnistammeko halun ja tarpeen eron? Milloin vain haluamme jotakin ja koska ylittyy tarpeen raja? Mitä ilman ei esimerkiksi arjessa pärjäisi? Miltä tuntuu, kun jotain oikein kovasti haluaa ja sen saa? Entä mitä jos saisi ihan kaiken mitä haluaa?
Yritin selittää hänelle näiden kahden eroa ja sainkin hänet selkeästi pohtimaan asiaa. Vastakysymys kuitenkin yllätti kysyjän: ”Onko kuitenkin niin, että halu välillä voittaa tarpeen ja on ihan pakko ostaa? ” Niin, pakkohan se oli myöntää, että välillä heräteostoksia sattuu meille vanhemmillekin kuluttajille, toisille enemmän kuin toisille. Ehkä kuluttajataitojen harjoittelussa kahden ääripään, ostaa vai ei ostaa, sijaan onkin tärkeää ymmärtää, että haluaminen on ihan ok, kunhan oppii hallitsemaan oman talouden kokonaisuutta siten, että se kestää ajoittaiset heräteostokset, joita meillä kaikilla aika ajoin tulee vastaan.
Kulma 